Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Mitä tänään tehtäisiin: Aarteen etsintää taikalumesta!



Mitä tänään tehtäisiin on uusi postaussarja blogissa. Se sisältää erilaisia vinkkejä ja ideoita mitä lasten kanssa voi touhuta. Arskarteluohjeita, pelejä, retkeilyä, ja leikkejä. Ideana on keksiä kaikkea helppoa ja kivaa tekemista joiden toteutus ei vaadi ihmeitä! Postaaussarja ilmestyy pari kertaa viikossa täällä blogin puolella.

Voi ei mitä on tapahtunut! Lumimyrsky osui prinsessojen valtakuntaan ja heidän tavaransa ovat hukkuneet lumihankeen; Lumikin omena, Pärsky, Pahattaren hattu, Olafin nenä..

Vai onko sittenkin lumimyrsky osunut työmaalle ja työkalut, autonrenkaat ja suojakypärät ovat hukkuneet lumihankeen? Vai osuiko lumimyrsky merirosvolaivaan ja aarrearkun kolikot ovat kadonneet lumeen?

Niin tai näin, autatko sinä minua etsimään tavarat taikalumen joukosta?

Taikalumi on siitä hienoa, että se ei sula. Sen tekemiseen ei tarvita kuin perunajauhoja ja ruokaöljyä ja vain taivas on rajana mitä kaikkea sen kanssa voi tehdä! Me etsittiin tyttöjen kanssa ensin prinsessojen tavaroita ja lisäsimme haastetta pienten helmien avulla. Pikkulegojen avulla voi kehitellä vaikka minkälaisia seikkailuja ja olenpa nähnyt jonkun kaivavan pienellä kaivurillakin lunta.

Meillä siis tavarat olivat pikkulegoja. Lapsen iän mukaan voi vaihdella tavaroiden kokoa ja miksipä isommille lapsille ei voisi piilotella vaikka kirjainlattooja joista rakentuu aina jokin sana!

Voi kaivaa käsillä ja voi kaivaa pienellä lapiolla tai vaikkapa lusikalla. Hetken päästä taikalumi vaihtuikin meillä taikapullataikinaksi ja tehtiin vaikka mitä herkkuja siitä.

Taikalumen teko on helppoa; 8 dl perunajauhoja & 1 dl ruokaöljyä sekoitetaan keskenään. Valmista! Minä tein 1,5 kertaisen ohjeen ja siitä tuli jo tosi mukavasti lunta!

Aikuisenkin näkökulmasta taikinan hiplaaminen ja muovaaminen oli tosi rentouttavaa sekä terapeuttista! Ja eikun lumitöihin!

Pitkä tauko lenkkeilyssä ei ollutkaan katastrofi!

Huh, huh. Täytyy sanoa, että nyt koskee! Kävin nimittäin sunnuntaina juoksemassa kuukausien tauon jälkeen ja jopas tuntuu edelleen jaloissa. Sillä hyvällä tavalla!

Kaiken sairastelun ja huonojen öiden takia lenkkeily jäi marraskuussa kokonaan. Jos sunnuntaita ei lasketa muistan käyneeni lenkillä viimeksi marraskuussa, päivää ennen kuin ensimmäinen vatsatauti iski perheeseemme. Ihmettinkin silloin, miksi heikotti niin kovin eikä juoksu kulkenut. Syy selvisi seuraavana päivänä jättämättä varaa epäilyksille.

Muutaman flunssan ja toisen vatsataudin jälkeen oli taas aika vetää lenkkarit jalkaan.

Talvella ei vaan napannut juokseminen pakkasessa. Ahdisti ajatus. Kaiken sen väsymyksen ja pimeyden keskellä ei ollut intoa sitten yhtään. Koska olin ihastunut juoksemiseen ensimmäistä kertaa elämässäni, niin annoin olla. En halunnut tehdä siitä pakko pullaa jotta into siihen ei menisi kokonaan.

Kieltämättä melkein kolmen kuukauden tauon jälkeen hieman jännitti. Olisiko kunto ihan nollissa? Pitäisikö aloittaa taas aivan alusta? Suoritin tosiaan sohvaperunanjuoksukoulun viime kesänä. Nollasta lähdettiin ja kymmenen kilometriä juosiin loppukesästä! Aivan huikeaa. Harmitti ajatus jos kaikki alkaisi taas aivan alusta, mutta omapa olisi vikani.

Jaksoin yllätyksekseni kuitenkin juosta ihan helposti melkein 20 minuuttia! Vauhti ei päätä huimannut, mutta jaksoinpahan juosta koko matkan! Yllätyin todellakin positiivisesti.

Tästä on hyvä taas lähteä lenkkipolulle, kun pyörätiet alkavat olemaan sulia ja aurinko paistaa. Tavoitteena olisi nyt käydä juoksemassa pari kertaa viikossa ja taas pikkuhiljaa nostaa matkaa suuremmaksi. Kuitenkin ihan rauhassa, koska polveni vihoittelevat niin helposti. Vielä kun ei edes pehmeälle pururadalle pääse suhailemaan, kun se ei ole sulanut.

Vitsit mikä fiilis lenkin jälkeen tulee. Olin ihan unohtanut miten hyvää tämä niin henkisesti kuin fyysisestikkin tekee!