Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Edelleen imetän, toivottavasti kuitenkin se kohta loppuu!

Taaperoimetys herättää erilaisia tunteita ihmisissä. Toisten mielestä se on ah niin ihanaa, vaikka imettäisi koululaista ja toisen mielestä tissi kuuluu alle vuosikkaalle. Näin kärjistäen. Itsehän en osannut kuvitella itseäni taaperoimettäjäksi, mutta kappas.

Taaperomme täyttää pian kaksi vuotta ja edelleen imetän häntä monta kertaa päivässä. Aamulla, illalla ja yöllä, kun hän siirtyy kainalooni.

Unikoulun jälkeen jäljelle jäi yksi yötissikerta, silloin kun hän siirtyy omasta sängystään meidän väliin. Tällä hetkellä se yksi kertaa saattaa kuitenkin olla kaksi tai kolme kertaa aamuyöllä ja aamulla. Karkasi vähän niin sanotusti tissi mopo käsistä, kun yöt meni levottomiksi.

Laiska äiti työntää tissin suuhun liian helposti yöllä, myönnetään.

Nyt kutenkin toivon, että joulukuun lomani aikana tissi saataisiin todella kokonaan pois meidän elämästä. Jos vielä joskus saisi nukkua kokonaisen yön tai saisi omat teepussirinnat takaisin. Ne jotka mahtuvat vanhoihin liiveihin.

Toisaalta myös vähän jänittää millaiset läpyskät sieltä kahden vuoden imemisen jälkeen paljastuu, hah.

Tissi piti lopettaa, kun päivähoito alkaa sujumaan ja suujuhan se jo. Itse en vain näillä univeloilla jaksa huonoja öitä yhtään sen enempää, kun kuuden viikon päästä alkaa loma.

Kuusi viikkoa vielä. Tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että sitten se on oikeasti ohi. Kahdessa vuodessa ehtii tottumaan siihen, että toinen roikkuu vähän väliä paidankauluksessa. Katsotaan sijoittuuko unikoulu loman loppuun vai alkuun. Vähän tekisi mieli saavuttaa se kahden vuoden rajapyykki ihan päivälleen joulukuun lopussa.

Viimeksi sain kommentin, että lastani kiusataan ehkä tulevaisuudessa, koska julkaisin tunnistettavan kasvokuvan taaperoimetyksestä. Toki lapset voivat kiusata mistä vaan, mutta pienen lapsen imetys ei varmaan ole kovin todennäköinen syy. Haluan ainakin uskoa näin.

Varsinkin hei taapero. He ovat oikeasti vielä niin kovin vauvoja. Ihan luonnollisesti kuuluvat tissille.

Suurin osa meistä on jopa tullut jonkun pimpistä tähän maailmaan. Aikamoisen epäluonnollista ja ällöä, kai siitäkin voisi kiustaaan?

Vitsi vitsi, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Taaperoimetys tuntui minullekin vähän vieraalta ennen kuin sen itse koin. Aivan ihanaa, mutta toivottavasti meillä kohta jo ohi.

Olisi myös aika ihanaa saada oma kroppa kokonaan itselleni. Piiiiitkän ajan jälkeen. Ensin yhdeksän kuukautta raskaana. Sitten vie pari vuotta jonkun ravinnon ja turvan lähteenä. Aikamoisen pitkä aika, kun ihan kokonaan en ole ollut oman kehoni HerraRouva.

Onko elämä oikeasti joskus näin helppoa!?

Istuin perjantai iltana sohvalla viinilasi kädessä ja herkkuja edessä. Taapero oli mennyt hetki sitten nukkumaan ja isommat tytöt leikkivät keskenään lastenhuoneessa barbieilla. Televisiosta tuli lempi sarjani, kukaan ei tapellut, kukaan ei tarvinnut minua juuri sillä hetkellä.

Sain tehdä jotain omaa rauhassa, vaikka kaksikolmasosaa lapsista oli hereillä. Whoot!?

Seuraavana aamuna isommat tytöt heräsivät ensimmäisinä. He vetivät makuuhuoneemme oven kiinni ja katsoivat keskenään lauantai aamun piirrettyjä. Minä makoilin vielä kymmenisen minuuttia ennen kuin kainalostani kuului kova vaatimus tissiääää.

Ehkä muutaman vuoden päästä elämä tosiaan rupeaa helpottamaan. Olen kuullut siitä maagisesta ”kun lapset ovat isompia” lauseesta, mutta tässä vauvaa vauvan perään elämässä en ole oikein uskonut sen olemassa oloon. Ehkä ihan oikeasti muutaman vuoden päästä minulla on kuin onkin omaa elämää muuten, kuin yön pikkutunteina, työmatkoilla tai lasten päiväuniaikana.

Vau.

Vaikka toisaalta lyön pääni pantiksi, että sitten minä olen vuorostani se joka roikkuu jonkun lahkeessa ja kinuan seuraa sekä läheisyyttä. Maanittelen yhteisiin tvhetkiin ja yhteisiin ulkoiluretkiin.

Onneksi kuitenkin maanantai saapui taas ja muistutti, että kaikki kolme osaavat vielä olla hyvinkin kädettömiä, avuttomia ja jalattomia. Ei ehkä siis ihan vielä päästä muutamaan vuoteen aamulla ovesta ulos niin, että kukaan ei kilju, kun ei löydä sukkiaan tai kukaan ei sillä välin tuhoa vessapaperirullaa pönttöön.

Sain maistiaisen vapaudesta ja tänään sain muistutuksen että hahaa, ei vielä hetkeen.

Koitan siis nauttia täysin rinnoin myös siitä, kun vielä hetkeen en saa päivällistä valmistaa ilman, että joku roikkuu sekä kiljuu lahkeessa. Nautitaan siitä, kun hiekka rahisee ympäri kämppää ja taapero melkein repii tissihimoissaan paidasta napit.

Tämä aika on äkkiä ohi. Ja sitten todellakin nautitaan siitä!