Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Jos vieras lapsi tulisi ovesi taakse laulamaan…

Meidän eskarilaisen ystävä asuu ihan viereisellä kujalla. Tytöt saavat keskenään kulkea välimatkaa toistensa luo ja tänään oli vielä kolmas eskari ”saattojengissä”, kun kotiintuloaika tuli. Ihmettelin mihin kaksi kaverusta saattomatkallaan jäi ja lähdin heitä vastaan.

Meillä, kun on sovittu, että heti kotiin ja äidin täytyy tietää missä olet.

Kaksikko käveli ihan loppusuoralla minua vastaan ja minä kyselin heti, että mihin ihmeeseen te jäitte!?

No käytiin vähän laulamassa naapureiden oven takana joululauluja.

ANTEEKSI MITÄ!?

Totaalihajoaminen. Yritin pidätellä naurua ja vakavana kysellä, että ihanko tosi?

En kestä. Olkaahan hyvät naapurit.

Tapaus nauratti minua, mutta kävimme tyttöjen kanssa kyllä keskustelua siitä, että ilman lupaa noin ei voi tehdä. Eikä varsinkaan silloin, kun on sovittu, että heti kotiin. Ajatuksena aivan ihana ja kun he oikeasti vilpittömästi halusivat laulaa, ei häiriköidä. Mutta kun…

Tässä maassa vihataan lapsia. Lapset eivät saa näkyä, kuulua eikä olla vaivaksi.

Onko näin? Vai mistä ajatukseni ”ei helvetti mitä meistä ajatellaan, kun lapseni näin häiriköi toisia oven takana” kumpuaa? Onhan meille nyt kuitenkin aika kovalla kädellä iskostettu päähän se, että lapset ovat ihania, kun ovat hiljaa ja käyttäytyvät kuin pienet aikuiset.

Onneksi kyseessä oli kaksi naapuria jotka varmasti ovat olleet yhtä äksdeetä niin sanotusti ja meille ihan tuttuja. Onneksi koko naapurustomme on aika lapsirikasta ja näin ollen lapsirakasta seutua. Luulisin. Toivoisin. Ja olen kyllä näin kokenut Meistä kun usein lähtee ääntä, kun liikumme..

Juttelimme eskarilaisen kanssa vielä lisää, kun kaverit olivat lähteneet. Sisäinen minäni olisi halunnut taputtaa ja hurrata, että IHANAA! Tulisipa joku meidänkin oven taakse laulamaan. Mutta sitten se vakava minä halusi kertoa että älä herranen aika tee noin. Eihän se ole normaalia tuo tuollainen häiriköinti ja ilakointi!

Onhan se. Ja aivan ihanaa. Lapset ovat lapsia. Annetaanhan heidän näkyä, kuulu ja toteuttaa itseään?

Tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että ainut vakava asia oli se, että ette noudattaneet sovittua tulkaa suoraan kotiin ohjetta. Ja olimme yhdessä sitä mieltä, että ihan kohteliasta toki olisi kysyä ensin, että saammeko laulaa. Ja kertoa, että haluamme ilahduttaa ihmisiä laululla.

Ihan itseäni harmitti miten päässäni käänsin ihanan asian heti huonoksi. Heti ajattelin miten vaivaksi lapset olivat olleet. Vaikka oikeasti se oli ihana ajatus.

Kunhan ei ihan joka ulkoilun tavaksi tule, hah.

En kestä näitä murusia. Toivon, että maailma ottaa heidät vastaan sellaisena kuin he ovat. Toivon, että he saavat näkyä ja kuulua. Ja toivon, että minä osaan antaa heidän näkyä ja kuulua. He ovat lapsia ja tiedän sen. Heillä on oikeus olla lapsia, näkyä ja kuulua kuten lapset. Siltikin liian usein huomaan hyssytteleväni heitä ihan turhaan.

Joululauluja helmikuun lopussa. Kaikkea kanssa. Mutta kuten siskoni ehdotti; ensi jouluna tiernapojat kiertämään ovelta ovelle? HAH.

Mihin tässä vielä vuosien saatossa joutuukaan. Innolla – ja kauhulla – odottaen.

Taas yksi iloinen ja hauska sivu muistojen kirjaan kirjoitettu.

Annetaan lasten olla lapsia, jooko? Joskos vuosien päästä voitaisiin sanoa rehellisesti, että tässä maassa lapset saavat näkyä ja kuulua? Josko vuosien päästä voitaisiin sanoa, että tässä maassa rakastetaan lapsia?

Itse allekirjoittanut yrittää ainakin tänä vuonna hyssytellä vähän vähemmän ja nauraa lasten kanssa enemmän. Ottaa elämän vielä vähän vähemmän vakavasti ja nauttia siitä, kun saan seurata heidän kasvuaan. Lasten viattomuus, elämänilo ja rohkeus olla oma itsensä. Aivan parasta. Meillä aikuisilla on heiltä niin paljon opittavaa!

Miksi uusi toimistotyö ei ollutkaan minun juttuni?

Niin kovin innoissani olin alan vaihdosta ja uusista tuulista. Olin aivan varma, että tämä olisi minun juttuni ainakin seuraavan muutaman vuoden,  mutta aika pian kävi selväksi ettei se olekaan. Mutta miksi?

I H M I S E T
Vaikka hinku oli kova hoitotyöstä pois, niin aika pian tajusin, että kaikesta raskaudestaan huolimatta se oli minun juttuni sitten kuitenkin. Kaipaan face to face tapaamista ja sitä, että saan oikeasti olla toisille hyödyksi työpäiväni aikana. Tajusin hyvin pian miten paljon oikeasti välitin lastenhoitajan työstäni. Paaaaljon enemmän kuin aavistin 
TEE TYÖTÄ JOLLA ON TARKOITUS
Onhan jokaisella työllä tarkoitus MUTTA..En minä halua tehdä tulosta, vaan nimenomaan auttaa ja hoivata. Minä haluan sen fiilikseen, että työpäivän jälkeen tunnen olleeni tarpeellinen. Vaikka hoito- ja kasvatustyö ottaa enemmän kuin siisti sisätyö, niin se myös antaa.

PALKKAUS
Tämä on ehkä se suurin miinus. Olen töissä tällä hetkellä toimeksiantosopimuksella ja palkkaus sekä sosiaalietuudet ovat hivenen tai ”hivenen” erilaisia mihin olen tottunut. Minua stressaa kamalasti se, että palkkaus on tulokseen riippuvainen. Parhaimpina päivinä olen tienannut satoja, huonoimpina päivinä kymppejä. Viikotasolla tuloni ovat olleet parempia kuin lastenhoitajana, mutta sitten taas se stressi siitä, että jos joskus meneekin tosi huonosti pitkään. Ja kun lomia ei kerry. Taloudellinen turva on minulle ihan super tärkeä ja mahdollisimman stressitön elämä. Luulin olevani enemmän yrittäjähenkinen, mutta en todellakaan ole. Mielummin teen töitä huonommalla, mutta tasaisella palkalla josta ei lähde heti kaikki pois, jos minä tai lapset ovat sairaana.

ISTUMATYÖ
Eih. Tylsää ja puuduttavaa. Toki pidemmän päälle tämä saattaa olla tottumiskysymys, että ehkä muutaman kuukauden päästä olisin ollut jo ihan sinut tämän kanssa.

Lyhyestä virsi kaunis: ei vaan ole minun juttuni istua tietokoneella ja soitella puhelimella. Ei vain ole minun juttuni tehdä töitä tietämättä etukäteen päivän palkkani. Ei vain ole minun juttuni se, että en ole avuksi hoivaten, auttaen ja face to face puhuen.

Ei uusi työ silti pelkkää huono ollut. Työkaverit olivat aivan huippuja ja ottaisin heistä jokaisen mukaani uuteen työpaikkaani.Mahdollisuus tehdä rahaa tekemällä töitä oli myös ihan kiva, vaikkakin kaikki ei aina olekaan omasta tekemisestä kiinni ja niitä huonoja päiviä tulee. Työajat olivat ihanat ja niiden joustavuus sekä se, että nytkin perjantaina tosta vaan pidän vapaapäivän. Toki se on omasta pussista pois, mutta omien työaikojen määrittäminen oli ehdottomasti suurin plussa.

Vaikka heti kaipaisin lasten pariin takaisin, niin oli tosi virkistävää myös työskennellä vain aikuisten kanssa. Ihan kuin olisi virkistävällä lomalla käynyt, mutta kuitenkin ehtinyt jo viimeiset päivät kaivata jo tosi kovasti takaisin arjen ja työn pariin.

Aluksi oli ihanaa, kun lapset elämässäni olivat vain omia. Mutta huomasin myös sen, että oli työ mikä tahansa, niin työpäivän jälkeen väsyttää. Ja se on kai pakko hyväksyä, että oli töissä lapsia tai ei, niin joskus sitä ei jaksaisi enää suorittaa kotona arkea ollenkaan. Luulin sen johtuvan päiväkotityöstä, mutta alkuhuuman jälkeen sitä löytyi myös ”lapsettoman” työpäivän jälkeen.

Työ olisi aivan mahtava näiden somejuttujen rinnalla, jos haluaisin elättää edes 50% itseni tällä somehomalla. Niin siinä sitten molempia vähän. Mutta, kun en halua. Tietokonemaailma on minulle rakas harrastus ja nautin kirjoittamisesta, mutta en tunteja päivässä ja sillä ajatuksella, että pakko tienata. Työni on ihmisten parissa, tietokoneet jääkööt harrastuksen pariin.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli ihan kiva, vaikkakin ei kestänyt pidempään. Hyppy tuntemattomaan kannatti, koska se avasi taas uusia ovia ja opetti minulle paljon itsestäni sekä haluistani. Sain tutustua uusiin ihaniin ihmisiin ja näin millaista erilainen työ voisi olla. Olen kiitollinen mahdollisuudesta ja kaikesta sen tuomasta, mutta myös hyvin kiitollinen, että ensi viikolla puhaltaa taas uudet tuulet.

Kuten silloin heti totesin, niin uusi työ oli välivaihe. En ajatellut aluksi sen kestävän näin vähän aikaa, mutta elämä on valintoja ja mahdollisuuksia täynnä.

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
 – Muumipappa