Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Laura 27 vuotta, tervetuloa kuulolaitteet

On yleinen vitsi kaveripiirissäni, että olen puoliksi kuuro. Ja tottahan se on. Tai puoliksi kuuro, mitä se nyt tarkoittaakin. Mutta kärsin tosiaan kuulonalenemasta. Molemmissa korvissa. 

Olen pärjännyt asian kanssa ihan ok. Muistaakseni alenema huomattiin ensimmäisen kerran joskus viidenellä luokalla. Sitä seurattiin säännöllisesti kerran vuodessa ja vuonna 2012 sain ensimmäisen kuulokojeeni. Jota en koskaan oppinut käyttämään ja pärjäsin hyvin ilman sitä, koska oikeassa korvassani oli ihan ok kuulo. Vasen olikin sitten aika surkea. Nyt lähiaikoina olen huomannut, että en kuule kuten ennen. Sovimme vuonna 2012, että otan yhteyttä Tyksin kuulokeskukseen, kun tulee fiilis etten enää pärjää ilman kuulolaitetta. Ja nyt oli sen aika.

En ole vuosikausiin katsonut kotimaisia elokuvia ilman tekstityksiä paitsi leffateatterissa. Mutta vasta nyt koronan ja maskien myötä olen huomannut, että hitto vie. Enhän minä kuule mitään. En ole ennen maskeja tajunnut miten paljon käytän kuuloni tukena huulilta lukua ja nyt kaikilla on maskit NIIN…

Saan kysyä aivan liian usein, että anteeksi mitä. Joskus kyllästyn ja hymyilen ja nyökyttelen vain kauniisti. Eräs kerta minulta kysyttiin  alkon kassalla kolme kertaa henkkareita ennen kuin kuulin mitä minun haluttiin tekevän. Hups. 

Ja tiedättekö, on oikeasti aika raskasta kun ei kuule. Joutuu koko ajan olemaan valppaana ja tekemään töitä jotta saa muiden sanoista selvää.

Tänään kävin Tyksin kuulotutkimuksissa ja niinhän se oli, kuulo oli huomattavasti huonontunut tässä kahdeksan vuoden aikana, kun asiaa ei ole tutkittu. Ei huonompi korvani, mutta se parempi jonka varassa olen tässä kuulostellut muita, hah. Korkeat äänet kuulen edelleen aika hyvin, mutta juurikin sen puheääneen taajuus tekee aikamoisen alamäen käyrässä. Ei ihme, että on tuntunut kuin korvani olisi lukossa ja en kuule. Varsinkin jos on taustameteliä, niin sanoista on aivan liian työlästä saada selvää.

Nyt sitten odotellaan. Aikaa kuulokojeen sovittamiseen. Koska kuuloni on huono ja kriteerit täyttyvät, niin saan kojeet ilmaiseksi. Molempiin korviin. Pärjäisin ehkä yhdellä, mutta molemmissa korvissa saa enemmän hyötyä ja nykyään kuulemma suositellaan niitä molempiin korviin. 

Ennen ajattelin, että en halua kuulokojeita, koska sitten kun niitä käyttää, niin ei kuule senkään vertaa ilman niitä. Ja kamala vaiva. Nyt kuitenkin ollaan siinä pisteessä, että olen kyllästynyt olemaan se joka ei kuule. On henkisesti raskasta, kun ei kuule toisia. Oikeasti, tosi raskasta. Ja kaipa samalla vaivalla, kun laitan aamulla silmälasit päähän, niin heitän laitteet korviin?

En tiedä yhtään millaisia nykyajan kuulokojeet on. Ainakin sellaisia on jotka tungetaan korvaan kuten langaton nappikuuloke. Sovitusaikaan voi mennä monta kuukautta, ehkä ollaan jo huhti- toukokuussa kuulemma, kun vihdoin on minun vuoroni. Korona on ruuhkauttanut nämäkin jonot. 

Nyt tätä kirjoittaessani jonotan verikokeille. Otetaan jotain dna- ja geenitutkimuksia ja selvitetään tämän vaivan perinnöllisyyttä. Tätä samaa vaivaa kyllä suvussa on, mutta mielelläni jos vain mahdollista niin kuulisin mahdollisuuksia siihen periikö kuinka helposti joku lapsistani tämän vaivan. 

Kyllä onneksi tämän kanssa elää oikein hyvää ja onnellista elämää kojeella tai ilman ja kieltämättä odotan jo kovasti miltä kuuleminen ilman työtä ja tuskaa tuntuu. Olisin toki voinut ottaa tämän askeleen jo vuosia sitten, mutta päkö mikä päkö. Kyllä minä pärjään ja kyllä minä kuulen enkö todellakaan halua parikymppisenä kuulokojeita.

No en kyllä kuule enää ja todellakin haluan. Elämä voisi vaikka vähän tai ”vähän” helpottua. Että sellaista tänne tänään kuuluu. Keväällä elämä on sitten ehkä hitusen helpompaa ja mukavampaa.

Näin matala ferritiini on vaikuttanut urheiluun

 Noin kolme kuukautta sitten selvisi – toivottavasti – syy siihen miksi olen kokoajan väsynyt, vaikka miten nukkuisi. Miksi jäädytän, miksi olen jäässä. Miksi en hikoile ja miksi kävelen sumussa ja ikuisessa humalassa. Ferritiinini oli 9,4 kun alarajana pidetään 30 joka sekin on liian alhainen. Instagramista löytyy Ilona Ritola niminen lääkäri, googlettamalla hänen bloginsa. Ja Facebookissa Raudanpuute ryhmä. Nämä ovat olleet kultakaivoksia tiedonjanoisille ferritiini ihmiselle. 


Siitä aika nopeasti asiaa tutkiessani törmäsin tietoon, että osa lääkäreistä ei suosi raskasta liikuntaa ollenkaan ferritiinin ollessa alhainen. Osa taas sanoi, että omaa oloaan ja jaksamistaan kuunnellen. Oma lääkärini taasen ei uskonut koko ferritiini asiaan, että se olisi syy väsymykseen joten valitsin jälkimmäisen. Omaa oloani kuunnellen. Miten matala ferritiini on näkynyt urheilussa vai onko mitenkään?

Pohjustetaan siis vielä sen verran, että minähän tosiaan aloitin säännöllisen saliurheilun viime helmikuussa joten olen koko tämän ajan kärsinyt mitä luultavimmin ferritiinivaivasta. En siis oikeastaan tiedä vielä miltä saliharrastus tuntuu ferritiinin ollessa hyvä, mutta tähtitieteellistä tutkimusta olen tässä jo ehtinyt itseni kanssa suorittaa. Myös luettu tieto on antanut varmuutta näille syy seuras oireille!

Matala ferritiini voi olla syy siihen jos hengästyy helposti tai sykkeet nousevat korkealle pienessäkin rasituksessa. Itse kärsin vaivasta ehkä hieman. Kerron, kun saan ferritiinit nostettua, hah. Minulla siis aika helposti nousee sykkeet sinne +150 korville treenatessa, vaikkei treeni olisi pitkäkestoista tai raskasta. Crostrainerilla 10 minuutin jälkeen syke on helposti siellä 150-175 välillä. Välillä nousee helpommin, välillä ihan ”normaalisti”. En kuitenkaan tiedä onko tämä minulle normaalia vai ferritiinistä johtuvaa joten liikun, kun se ei huonolta tunnu. Syke kuitenkin tasaantuu ja laskee nopeasti ja esimerkiksi kävellessä  ei nouse kovinkaan korkealle joten ehkä nämä ovat minulle niitä normaaleja lukemia. En tosiaan varmaksi sano, kun en tiedä miltä tuntuu liikkua ilman ferrivaivaa.

Sen huomaan, että jalat menee maitohapoille tosi helposti esimerkiksi pyöräillessä,juostessa ja crosstrainerilla. Siihen nähden siis, että näitä kuitenkin teen ainakin pari kertaa viikossa. Vaikka kunto ja jalkalihakset kasvaa, niin tuntuu, että tämä vaiva ei helpota. Tämä on siis lukemani mukaan yleistä matalasta ferritiinistä kärsivillä.

En palaudu aina niin kamalan nopeasti. Tämä on ärsyttävää, koska treenatessa treeni saattaa kulkea ja maistua ja sitten kaksi seuraavaa päivää olo on vähän spagettimainen, vaikka miten hyvin nukkuisi ja lepäisi. 

Välillä huomaan seuraavana päivänä, että treeni oli liian kova. Esimerkiksi maanantaina vedin pitkästä aikaa +20 minuuttia crosstrainerilla niin, että tein minuutin mittaisia HIIT pätkiä. Siihen päälle vielä yläkropantreeni, niin koko seuraava päivä meni sumussa ja ihan järjettömässä väsymyksessä. Olen huomannut, että lihaskuntotreenit eivät tee tätä oloa niin helposti, mutta juoksu ja crosstrainer esimerkiksi tekee jos teen niitä enemmän kuin sen lämmittelyn verran. Eli 10 minuuttia menee, sen jälkeen on helposti liian raskasta. Välillä myös raskaat alakropan treenit kostautuvat seuraavana päivänä. Varsinkin jos yöuni on huonolaatuista tai vähäistä.

Eli summasummarum; vaikuttaa ja ei. Välillä enemmän,  välillä vähemmän. On vaikea verrata, kun en ole päässyt vielä treenaamaan samalla tavalla ilman tätä vaivaa. Osa näillä arvoilla on ollut sängyn pohjalla ja minä jaksan kuitenkin treenata. Ihmiset on niin erilaisia. Osaan tarkkailla hyvin oloani ja jos siltä tuntuu, niin treeni jää välistä. Harvoin se jää, vaihdan vaan sitten kevyempään jos olo on nuutunut. Jo nimittäin pienikin treeni tekee pääkopalla ihmeitä ja auttaa jaksamaan tämän keskellä, kun kuitenkin välillä väsyttää aivan perkeleesti.

Pientä nousua kuitenkin omassa olossa on havaittavissa. En ole enää koko ajan niin jäässä ja tuntuu, että treenatessa jopa olen alkanut hikoilemaan enemmän mitä ennen. 

Mitään hullua neljää kertaa viikossa treeniä en lähtisi vetämään tällä hetkellä. Minulle hyvä tahti on tällä hetkellä tässä väsymyksestä 2-3 kertaa viikossa. Yleensä niin, että 1 alakroppapäivä, 1 yläkroppa ja yksi koko kroppa viikonloppuisin, kun ei ole raskasta työpäivää alla. Tämä on tuntunut aika hyvältä ratkaisulta,  jotta lihakset ehtivät hyvin palautumaan treenistä ja jaksavat vielä töissäkin. Varhaiskasvatuksessa kun sitä vauhtia ja askeleita päivän mittaan riittää!

Tänään ajattelin  jumpata kevyesti kotona alakropan, kun en jaksanut tällä viikolla mennä kuin kerran salille ja viikonlopunkin pidän urheiluvapaana. Kolmen viikon univelat – kop kop – ovat vihdoin takana kolmen hyvän yön jälkeen, mutta pitkä pätkä uniongelmaisena taas veroitti jaksamista ja kropan palautumista.

On tämä aikamoista tasapainoilua työn, kolmen lapsen ja pienten terveysongelmien sekä salilla käymisen kanssa. Mutta omaa oloa kuuntelemalla olen tasapainoillut aika hyvin! Odotan innolla miltä treeni tuntuu, kun veriarvot ovat kohdillaan. Tai lähinnä odotan sitä, että palaudun hieman paremmin, koska intoa treenaamiseen on enemmän mitä kroppa tällä hetkellä jaksaa!