Silmien laserleikkaus; leikkauksesta toipuminen !
Laserleikkauksesta on tänään päivän yli kuukausi. Kävin tänään ensimmäisessä jälkitarkastuksessa – toinen on 6 kuukauden päästä laserleikkauksesta – ja on aika kertoa leikkauksen viimeisestä vaiheesta; silmien laserleikkauksesta toipumisesta.
Leikkauksen jälkeen sain hyvät hoito-ohjeet. Kostutustippoja saisi tiputella niin paljon kuin halusi, lääketippoja 4 x päivässä kahden viikon ajan. Aluksi pitäisi välttää meikkaamista, silmiin kosketusta ja veden joutumista silmiin jne. Silmät voisivat olla arat ja kuivat sekä niissä voisi esiintyä roskantunnetta.
Ensimmäiset päivät meni tippoja tiputellessa. Silmät todellakin oli kuivat ja valonarat. Oikeastaan ensimmäinen viikko oli kurjin ja sitten helpotti. Ja oikeastaan kurja ei ollut kurja. Kun lääketipat loppuivat kahden viikon jälkeen, niin silmätippojen käyttö jäi samalla. Silloin tällöin tulee edelleen tiputeltuja tippoja, mutta allergiakausina olen tehnyt niin jo vuosia. Silmien kuivuus mietityttää usein laserleikkauksessa, mutta täytyy sanoa, että silmäni ovat leikkauksen jälkeen ihan yhtä kuivat kuin ennen leikkausta, hah. Olen siis aina aika-ajoin kärsinyt silmien kuivuudesta joten leikkaus ei itsessään kyllä lisännyt sitä. Aamuisin silmät ovat karheat kun herään, mutta pari haukotusta ja kyyneleet ovat korjanneet tilanteen. Ja kolmen lapsen raudanpuutteisena äitinä ei haukotuksista ole pulaa, hah hah haa..
Silmäni eivät oikeastaan missään vaiheessa olleet kipeät. Arat kyllä, mutta enimmäkseen valonarat. Pahin kesti muutaman päivän leikkauksen jälkeen. Lääketipat tekivät silmistä hieman tahmeat ja kuivat, mutta niiden loputtua en oikeastaan ole edes huomannut olleeni leikkauksessa. Silmien hyvinvoinnin kannalta, muutenhan koko elämäni on kyllä mullistunut.
On ihanaa, kun näen saunassa. On ihanaa, kun näen suihkussa. On ihanaa, kun treenatessa rillit ei valu. On ihanaa, kun vesisateessa juostessa näkee jotain. On ihanaa, kun näkökenttä ei ole täynnä sormien jälkiä ja pölypalloja. Olen niin, niin, niin onnellinen. Ainut asia joka leikkauksessa kaduttaa on se kliseinen; miksi en mennyt sinne aikaisemmin. Kaiken kaikkiaan koko laserleikkaus ja siitä toipuminen oli ihan todella helppo juttu. Ajoittain vähän epämukava, muttei missään nimessä mikään kamala.
Tänään lääkärissä katsottiin näkökyky ja se on aivan priimaa. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla.
Hämmästyn edelleen päivittäin siitä miten siistiä on nähdä. Tätä fiilistä on vaikea kuvailla enkä usko, että kukaan voi sitä täysin ymmärtää ellei ole kokenut sitä itse. Vaikka harkitsin leikkausta vuosia sen hinnan takia, niin nyt en edes mieti kulutettuja euroja. Laserleikkaus maksoi reilu 3000 euroa keikenkaikkiaan, mutta nyt se on vain numeroita. Tätä onnea ja helppoutta ei voi euroissa oikeasti määritellä. Se on vain rahaa, tämä on puhdasta onnea.
On aika tullut lopettaa blogi
Vähän haikein mielin tätä kirjoitan ja sitten taas en ollenkaan. On siis varmasti oikea päätös lopettaa blogi juuri nyt, kun olen asiasta oikeastaan vain innoissani.
Tai juuri nyt ja juuri nyt. Tänään irtisanoin sopimukseni, mutta muutaman kuukauden päästä blogi sulkee lopullisesti ovensa. En lupaa, että postaustahti jatkuu loppuun asti monta kertaa viikossa tahdissa, mutta kyllä vielä postauksia on luvassa joka viikko. Muistellaan blogi taivalta ja kerrotaan vielä ihan niitä viimeisiä kuulumisia.
Blogi on ollut osa elämääni jo yli kahdeksan vuotta. Se on pitkä aika se.
Päätökset sulkemisen takana ovat ne inhimilliset; aika ei vain riitä. Varsinkaan sitten, kun syksyllä alkaa opiskelu. Pakko myöntää myös, että kiinnostuskin blogia kohtaan on lopahtanut. Käytän nykyään niin paljon Instagramia joten se on vienyt kaiken intoni ja aikani sometöiden osalta. Se on myös se intohimoni tällä hetkellä. Tunnen sitä kohtaan sitä paloa jota tunsin ennen blogia kohtaan.
En sano etteikö enää koskaan. Itseasiassa olen alkanut haaveilemaan, että vielä jonain päivänä perustan blogin joka käsittelee varhaiskasvatusta ja lasten kanssa touhuamista. Sen aika ei kuitenkaan ole opiskeluiden ohella vielä vuosiin – ellen sitten saa muutamaa työkaveria innostuettua mukaan, vink vink. Nyt on aika tehdä täysillä Instagramia ja keskittyä perheeseen. Vähentää älylaitteiden käyttöä ja nauttia oikeasta elämästä. Blogin ylläpitäminen vie oikeasti aika valtavasti aikaa.
Lopettaminen on pyörinyt pitkään päässäni. Jo ainakin vuoden. Nyt tein sen viimeisen päätöksen ja heinäkuussa Tehtävänimikkeenä Laura blogi hiljenee. Kahdeksan vuoden jälkeen. Onhan se vähän haikeaa.
Ja samalla niin sairaan helpottavaa. Ja en minä somesta mihinkään katoa, kannattaa ottaa instagram seurantaan niin siellä nähdään aktiivisesti joka ainut päivä! Palataan vielä myöhemmin tähän päätökseen muistojen kera. Vielä on pari kuukautta aikaa!