Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Miksi kroppa ei toimi nyt!?

Olen julkaissut somessani monta kertaa kivuliaasta ovulaatiosta. Yllä oleva kuva on ovulaatioturvotusta. Aikamoista eikö?

 

Yllä oleva kuva on viime helmikuulta. Tajusin tässä eräs päivä, että en ole tuntenut ovulaatiota tuon kuvan jälkeen. Miksi kroppani ei toimi niin kuin pitää tällä hetkellä?

 

Kuukautiseni olivat juuri melkein 2 viikkoa myöhässä. Muutaman negatiivisen testin ja paniikin jälkeen ne vihdoin alkoivat, mutta ihmettelen suuresti. Melkein vuosien tunnin tarkka kiertoni on nyt neljän kuukauden aikana mennyt vähän sekaisin. En ovuloi ja kierto kestää sen myötä pidempään kuin ennen.

Itsehän diagnosoin itselleni jo tietysti varhaiset vaihdevuodet. Mutta todellisuudessa kai se on niin, että olen vain ehkä ollut niin väsynyt ja stressaantunut tämän kevään, että kroppa ei toimi ihan ihanteellisesti nyt. Olen ennen lapsia kärsinyt hyvinkin epäsäännöllisestä kierrosta. Sitten tuli yksi tipaton tammikuu ja pädääm, olinkin sitten heti raskaana. Ja sen jälkeen kierto on ollut melkein tunnin tarkka. Kunnes nyt.

 

Ehkä olen syönyt nyt liian huonosti? Liikkunut liikaa? Stressannut liikaa? En tiedä. Sen tiedän, että ahdistus mahdollisesta raskaudesta oli todella suuri. Niin suuri, että ihan itse yllätyin.

 

Missään nimessä keskeytys ei olisi vaihtoehto minulle, mutta voin rehellisesti sanoa etten neljättä lasta nyt todellakaan toivoisi. Ahdisti ajatus siitä, että kaikki alkaisi alusta juuri kun elämä on vähän helpottanut. En jaksaisi enää olla raskaana, juuri kun tunnen olevani minä ja oman kehoni haltija. En jaksaisi vauvavuoteen vaiheita, en jaksaisi taas jäädä töistä äitiyslomalle. En jaksaisi sitä, että tulot taas pienenevät. En jaksaisi oikeastaan mitään mikä liittyisi vauvavuoteen tai raskauteen.

 

Vaikka kyllä minä sitä pientä ihmettä olisin rakastanut ihan yhtä paljon kuin muitakin ihmeitäni. Se olisi vain vaatinut aikaa totutella ajatukseen.

Onneksi ei tarvitse totutella. Toivotaan, että kesäloma auttaa kehoa taas toimimaan oikein. Eihän tämä mitenkään minua haittaa, mutta ihmettelen. Ihmettelen suuresti. Olen ovuloinut ensimmäisen kerran 2kk synnytyksen jälkeen ja sitten yks kaks se loppui. Tämäkin on yksi syy miksi en neljänteen lapseen edes uskaltaisi lähteä ehkä enää ikinä; koskaan ei tiedä mitä kropassa tapahtuu. On eri asia päättää olla haluamatta lisää lapsia kuin joutua olemaan ilman itsestä riippumattomista syistä.

Loppulause ylistäköön aiheesta ja aiheen vierestä vielä kuukuppia. Miten me naiset ollaan pärjättykään ilman sitä!?

P.s Blogin tie lähenee hiljalleen loppuaan. Tule instaan mukaan! Sieltä en taida lähteä koskaan!

 

Nyt on aika nauttia hetkestä.

Istuin viikko sitten meidän saunassa. Huomasin, että löylykauhamme varsi oli puuta. Mustaa puuta. Ei oleellinen tieto teille, mutta meillä se kauha on ollut kolme vuotta. Enkä ole koskaan ajatellut sitä kauhaa sen enempää, vaikka olen sitä monta kertaa koskenut. Luulin, että kauha olisi muovia.

 

Kauhan havainnoiminen sai minut miettimään, ettäkö näin ajatuksissani koko ajan olen? Olenko kadottanut sen jalon taidon havainnoida sitä kaikkea tärkeää ja turhaa mitä ympärillä tapahtuu? Olenko niin kiireinen, ajatuksissani ja naama kiinni kännykässä etten kuule lintujen lauluja ja kadunvarsien kukkia?

 

Menipäs dramaattiseksi. Mutta tässä on yksi syy blogini lopettamiselle – jo ennen kuin vain tuijotin ja havainnoin saunassa löylykauhaa. Minä haluan nauttia hetkestä ja siitä oikeasta elämästä enemmän.

 

Ehkä syy tälle itsepohdiskelulle on myös työni. Kun koko päivän viettää lasten kanssa ja seuraa innostuneena sitä miten he imevät maailmaa itseensä tutkimalla, niin sitä tulee vähän jopa kateelliseksi. Miksi minä en näe 1000 sepelinmurun joukosta sitä yhtä upeaa ja maistuvaa kiveä jota voisin tutkia vaikka 10 minuuttia? Miksi minä en bongaa kerta toisensa jälkeen pihan yli lentävää varista maailman upeimpana asiana? Milloin minulla olisi aikaa ja mielenkiintoa istua tutkimassa keppiä 20 minuuttia?

 

Ei ole eikä kiinnosta, mutta olkoot kepit ja kivet mataforia vaikka perheen yhteisille retkille, hitaalle aamukahville terassilla ja metsälenkeille.

On vaikea imeä maailmaa, keskittyä hetkeen ja olla läsnä, kun päässä pyörii miljoona to do ajatusta ja takaraivossa kolkuttelee kävijäluvut, kommentteihin vastaamiset ja sähköpostit. Ne jatkuu blogin lopettamisen myötä, mutta vähenee puolella.

Olen täällä vielä, mutta jalka oven välissä. Jos pitää valita kommentteihin vastaaminen tai aamukahvi terassilla lasten leikkejä tuijotellen niin jälkimmäinen voittaa aina. Pian se voittaa niin, että takaraivossa ei kolkuta niin monta asiaa ja olen täysillä hetkessä.

Jos löydän viikonloppuna helposti aikaa, niin palaan blogi muistelun parissa. Jos en löydä, niin palaan ensi viikolla. Vapauttavaa, kun ei tarvitse stressata lukeeko näitä enää kukaan.  Mä halun löytää palasen sitä lapsuutta. Sitä, kun maailma on ihana ja avoin. Haluan löytää enemmän aikaa ja taitoja nauttia siitä oikeasta elämästä. Haluan vähentää kännykän käyttöä ja aivojeni metatyötä. Ja siinä olen jo onnistunut hyvin, kun päätin, että on aika luopua tästä.