Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Nyt on aika nauttia hetkestä.

Istuin viikko sitten meidän saunassa. Huomasin, että löylykauhamme varsi oli puuta. Mustaa puuta. Ei oleellinen tieto teille, mutta meillä se kauha on ollut kolme vuotta. Enkä ole koskaan ajatellut sitä kauhaa sen enempää, vaikka olen sitä monta kertaa koskenut. Luulin, että kauha olisi muovia.

 

Kauhan havainnoiminen sai minut miettimään, ettäkö näin ajatuksissani koko ajan olen? Olenko kadottanut sen jalon taidon havainnoida sitä kaikkea tärkeää ja turhaa mitä ympärillä tapahtuu? Olenko niin kiireinen, ajatuksissani ja naama kiinni kännykässä etten kuule lintujen lauluja ja kadunvarsien kukkia?

 

Menipäs dramaattiseksi. Mutta tässä on yksi syy blogini lopettamiselle – jo ennen kuin vain tuijotin ja havainnoin saunassa löylykauhaa. Minä haluan nauttia hetkestä ja siitä oikeasta elämästä enemmän.

 

Ehkä syy tälle itsepohdiskelulle on myös työni. Kun koko päivän viettää lasten kanssa ja seuraa innostuneena sitä miten he imevät maailmaa itseensä tutkimalla, niin sitä tulee vähän jopa kateelliseksi. Miksi minä en näe 1000 sepelinmurun joukosta sitä yhtä upeaa ja maistuvaa kiveä jota voisin tutkia vaikka 10 minuuttia? Miksi minä en bongaa kerta toisensa jälkeen pihan yli lentävää varista maailman upeimpana asiana? Milloin minulla olisi aikaa ja mielenkiintoa istua tutkimassa keppiä 20 minuuttia?

 

Ei ole eikä kiinnosta, mutta olkoot kepit ja kivet mataforia vaikka perheen yhteisille retkille, hitaalle aamukahville terassilla ja metsälenkeille.

On vaikea imeä maailmaa, keskittyä hetkeen ja olla läsnä, kun päässä pyörii miljoona to do ajatusta ja takaraivossa kolkuttelee kävijäluvut, kommentteihin vastaamiset ja sähköpostit. Ne jatkuu blogin lopettamisen myötä, mutta vähenee puolella.

Olen täällä vielä, mutta jalka oven välissä. Jos pitää valita kommentteihin vastaaminen tai aamukahvi terassilla lasten leikkejä tuijotellen niin jälkimmäinen voittaa aina. Pian se voittaa niin, että takaraivossa ei kolkuta niin monta asiaa ja olen täysillä hetkessä.

Jos löydän viikonloppuna helposti aikaa, niin palaan blogi muistelun parissa. Jos en löydä, niin palaan ensi viikolla. Vapauttavaa, kun ei tarvitse stressata lukeeko näitä enää kukaan.  Mä halun löytää palasen sitä lapsuutta. Sitä, kun maailma on ihana ja avoin. Haluan löytää enemmän aikaa ja taitoja nauttia siitä oikeasta elämästä. Haluan vähentää kännykän käyttöä ja aivojeni metatyötä. Ja siinä olen jo onnistunut hyvin, kun päätin, että on aika luopua tästä.

4 kommenttia

  1. Satu kirjoitti:

    Moikka! Mun on tehnyt mieli kommentoida sulle jo aikaisemmin että vaikutat todella huippu tyypiltä ja blogiasi on ollut mukava lukea, harmi siis että päätät lopettaa. Olet kirjoittanut niin mukaansa tempaavasti arkisistakin asioista että on ollut mielenkiintoista seurata samanikäisen mutta todella eri elämäntilanteessa olevan henkilön vinkkelistä 🙂

    Itselläni ei siis ole lapsia ja opiskelen tällä hetkellä yhteiskuntatieteitä, pääaineeni sosiaalityö. Toimin jo sosiaalityöntekijän tehtävissä mutta aiemmalta koulutukseltani olen myös sosionomi. Lastentarhanopettajan pätevyyttä en tuolloin hankkinut koska pienten lasten kanssa työskentely ei ole koskaan tuntunut omalta. Kuitenkin on ollut mielenkiintoista seurata myös sinun pohdintojasi mahdollisesta jatkokouluttautumisesta. Ihanaa alkavaa kesää ja hyvää jatkoa sinulle ja teidän perheelle! 🙂

    • lauratehtavanimikkeena kirjoitti:

      Kiitos ihanasta kommentistasi !:> ja ihanaa kun olet ollut siellä!<3

      Onnea opiskeluun ja aivan ihanaa jatkoa sinullekin! Ehkä instan puolella nähdään!

  2. Ceem kirjoitti:

    Älä lopeta? mutta ymmärrän siis jos lopetat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *