Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Vielä vähän kuulumisia ennen hyvästejä!

Täällä ollaan vielä. Edellisestä kirjoituksesta on melkein kuukausi. Mutta tiedättekö, kun ilmoitin lopettavani blogin niin unohdin sen melkein heti. Tai en unohtanut, mutta kaikki to do listat sen suhteen unohtuivat, poistin kävijämääriä seuraavat sovellukset ja vain olin kirjoittamatta. Se oli ihanaa, todella vapauttavaa. Ja vain vahvisti sitä, että lopettaminen on todellakin oikea päätös.

 

Me nautimme lasten kanssa tällä hetkellä kesälomasta. Saan lomailla koko heinäkuun! Suunnitelmissa olisi lähteä pienelle telttaretkelle (vaikka pihalla teltassa nukkuminen päättyi 15 minuutin kokeilun jälkeen takaisin sisälle) ja ihan vain olla ja tehdä mitä milloinkin huvittaa. Ollaan saatu jo uida helteiden takia kaikkien muiden kesienkin edestä. Sellaista kivaa pientä kesäpuuhaa!

 

Kroppani oli aivan loman tarpeessa. Nyt kun on reilu viikko lomailti, niin herään aamulla ilman jäätävää väsymystä vaikka hyvin olenkin nukkunut lomalla. Kestää vain hetki ennen kuin keho palautuu kuluneesta vuodesta. Olihan se nimittäin ihan todella raskas. Raskas, vaikkakin super opettavainen. Nyt lomaillaan, unohdetaan vaka-asiat ja palataan uudella jaksamisella elokuussa töihin!

Elokuu, niin kaukana mutta silti aika pelottavan lähellä jo.

Permanentista moni aina välillä kyselee ja edelleen olen ihan super tyytyväinen siihen. Hyvin on pysynyt, mutta vaatiihan se työtä. Ei ihan hirveästi, mutta enemmän mitä hiukseni ennen vaativat. Suihkun jälkeen muotoilutuotteita AINA jos haluan kiharan pysyvän kunnolla. Rakastan sitä edelleen paljon, onneksi uskalsin ottaa permiksen!

 

Ei minulla mitään sen enempää asiaa ole. Ferritiini ja D-vitamiiniarvot ovat nousseet kivasti ja olo on mukava. Sometyöt sujuu paremmin kuin hyvin ja lomailu on ihanaa kaikista sisarusriidoista huolimatta.

Blogi muuttaa hetken päästä vanhaan osoitteeseen. En lupaa että kirjoitan tänne enää mitään, koska nytkin meni kuukausi. Hah. Ehkä vanhassa osoitteessa nähdään vielä yhden tai kahden postauksen verran johon tiivistän esim reseptit ja muut blogini luetuimmat jutut. Ja ken tietää, ehkä kerran pari vuodessa on pakko päästä kirjoittamaan sinne jotain. Ehkä vielä jonain päivänä palaan.

 

Nyt kuitenkin nautin tästä ylimääräisestä ajasta jota tästä jää ja panostan satalasissa Instagramin puolella. Ihanaa kesää teille kaikille! Ja kiitos vielä kaikista lauseista ja yhteisistä sanoista joita olemme jakaneet. Oli tämä ihana ja suuri asia elämässäni. Sain blogata jopa työkseni Kaksplussalla aikoinaan vaikkei se päätyöni koskaan ollutkaan. Aikamoinen matka on tullut tehtyä.

 

Ja nyt se on tullut päätökseensä. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.