Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Nyt on aika nauttia hetkestä.

Istuin viikko sitten meidän saunassa. Huomasin, että löylykauhamme varsi oli puuta. Mustaa puuta. Ei oleellinen tieto teille, mutta meillä se kauha on ollut kolme vuotta. Enkä ole koskaan ajatellut sitä kauhaa sen enempää, vaikka olen sitä monta kertaa koskenut. Luulin, että kauha olisi muovia.

 

Kauhan havainnoiminen sai minut miettimään, ettäkö näin ajatuksissani koko ajan olen? Olenko kadottanut sen jalon taidon havainnoida sitä kaikkea tärkeää ja turhaa mitä ympärillä tapahtuu? Olenko niin kiireinen, ajatuksissani ja naama kiinni kännykässä etten kuule lintujen lauluja ja kadunvarsien kukkia?

 

Menipäs dramaattiseksi. Mutta tässä on yksi syy blogini lopettamiselle – jo ennen kuin vain tuijotin ja havainnoin saunassa löylykauhaa. Minä haluan nauttia hetkestä ja siitä oikeasta elämästä enemmän.

 

Ehkä syy tälle itsepohdiskelulle on myös työni. Kun koko päivän viettää lasten kanssa ja seuraa innostuneena sitä miten he imevät maailmaa itseensä tutkimalla, niin sitä tulee vähän jopa kateelliseksi. Miksi minä en näe 1000 sepelinmurun joukosta sitä yhtä upeaa ja maistuvaa kiveä jota voisin tutkia vaikka 10 minuuttia? Miksi minä en bongaa kerta toisensa jälkeen pihan yli lentävää varista maailman upeimpana asiana? Milloin minulla olisi aikaa ja mielenkiintoa istua tutkimassa keppiä 20 minuuttia?

 

Ei ole eikä kiinnosta, mutta olkoot kepit ja kivet mataforia vaikka perheen yhteisille retkille, hitaalle aamukahville terassilla ja metsälenkeille.

On vaikea imeä maailmaa, keskittyä hetkeen ja olla läsnä, kun päässä pyörii miljoona to do ajatusta ja takaraivossa kolkuttelee kävijäluvut, kommentteihin vastaamiset ja sähköpostit. Ne jatkuu blogin lopettamisen myötä, mutta vähenee puolella.

Olen täällä vielä, mutta jalka oven välissä. Jos pitää valita kommentteihin vastaaminen tai aamukahvi terassilla lasten leikkejä tuijotellen niin jälkimmäinen voittaa aina. Pian se voittaa niin, että takaraivossa ei kolkuta niin monta asiaa ja olen täysillä hetkessä.

Jos löydän viikonloppuna helposti aikaa, niin palaan blogi muistelun parissa. Jos en löydä, niin palaan ensi viikolla. Vapauttavaa, kun ei tarvitse stressata lukeeko näitä enää kukaan.  Mä halun löytää palasen sitä lapsuutta. Sitä, kun maailma on ihana ja avoin. Haluan löytää enemmän aikaa ja taitoja nauttia siitä oikeasta elämästä. Haluan vähentää kännykän käyttöä ja aivojeni metatyötä. Ja siinä olen jo onnistunut hyvin, kun päätin, että on aika luopua tästä.

Silmien laserleikkaus; leikkauksesta toipuminen !

Laserleikkauksesta on tänään päivän yli kuukausi. Kävin tänään ensimmäisessä jälkitarkastuksessa – toinen on 6 kuukauden päästä laserleikkauksesta – ja on aika kertoa leikkauksen viimeisestä vaiheesta; silmien laserleikkauksesta toipumisesta.

 

Leikkauksen jälkeen sain hyvät hoito-ohjeet. Kostutustippoja saisi tiputella niin paljon kuin halusi, lääketippoja 4 x päivässä kahden viikon ajan. Aluksi pitäisi välttää meikkaamista, silmiin kosketusta ja veden joutumista silmiin jne. Silmät voisivat olla arat ja kuivat sekä niissä voisi esiintyä roskantunnetta.

 

Ensimmäiset päivät meni tippoja tiputellessa. Silmät todellakin oli kuivat ja valonarat. Oikeastaan ensimmäinen viikko oli kurjin ja sitten helpotti. Ja oikeastaan kurja ei ollut kurja. Kun lääketipat loppuivat kahden viikon jälkeen, niin silmätippojen käyttö jäi samalla. Silloin tällöin tulee edelleen tiputeltuja tippoja, mutta allergiakausina olen tehnyt niin jo vuosia. Silmien kuivuus mietityttää usein laserleikkauksessa, mutta täytyy sanoa, että silmäni ovat leikkauksen jälkeen ihan yhtä kuivat kuin ennen leikkausta, hah. Olen siis aina aika-ajoin kärsinyt silmien kuivuudesta joten leikkaus ei itsessään kyllä lisännyt sitä. Aamuisin silmät ovat karheat kun herään, mutta pari haukotusta ja kyyneleet ovat korjanneet tilanteen. Ja kolmen lapsen raudanpuutteisena äitinä ei haukotuksista ole pulaa, hah hah haa..

 

Silmäni eivät oikeastaan missään vaiheessa olleet kipeät. Arat kyllä, mutta enimmäkseen valonarat. Pahin kesti muutaman päivän leikkauksen jälkeen. Lääketipat tekivät silmistä hieman tahmeat ja kuivat, mutta niiden loputtua en oikeastaan ole edes huomannut olleeni leikkauksessa. Silmien hyvinvoinnin kannalta, muutenhan koko elämäni on kyllä mullistunut.

 

On ihanaa, kun näen saunassa. On ihanaa, kun näen suihkussa. On ihanaa, kun treenatessa rillit ei valu. On ihanaa, kun vesisateessa juostessa näkee jotain. On ihanaa, kun näkökenttä ei ole täynnä sormien jälkiä ja pölypalloja. Olen niin, niin, niin onnellinen. Ainut asia joka leikkauksessa kaduttaa on se kliseinen; miksi en mennyt sinne aikaisemmin. Kaiken kaikkiaan koko laserleikkaus ja siitä toipuminen oli ihan todella helppo juttu. Ajoittain vähän epämukava, muttei missään nimessä mikään kamala.

 

Tänään lääkärissä katsottiin näkökyky ja se on aivan priimaa. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla.

 

Hämmästyn edelleen päivittäin siitä miten siistiä on nähdä. Tätä fiilistä on vaikea kuvailla enkä usko, että kukaan voi sitä täysin ymmärtää ellei ole kokenut sitä itse. Vaikka harkitsin leikkausta vuosia sen hinnan takia, niin nyt en edes mieti kulutettuja euroja. Laserleikkaus maksoi reilu 3000 euroa keikenkaikkiaan, mutta nyt se on vain numeroita. Tätä onnea ja helppoutta ei voi euroissa oikeasti määritellä. Se on vain rahaa, tämä on puhdasta onnea.