Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Nyt on aika nauttia hetkestä.

Istuin viikko sitten meidän saunassa. Huomasin, että löylykauhamme varsi oli puuta. Mustaa puuta. Ei oleellinen tieto teille, mutta meillä se kauha on ollut kolme vuotta. Enkä ole koskaan ajatellut sitä kauhaa sen enempää, vaikka olen sitä monta kertaa koskenut. Luulin, että kauha olisi muovia.

 

Kauhan havainnoiminen sai minut miettimään, ettäkö näin ajatuksissani koko ajan olen? Olenko kadottanut sen jalon taidon havainnoida sitä kaikkea tärkeää ja turhaa mitä ympärillä tapahtuu? Olenko niin kiireinen, ajatuksissani ja naama kiinni kännykässä etten kuule lintujen lauluja ja kadunvarsien kukkia?

 

Menipäs dramaattiseksi. Mutta tässä on yksi syy blogini lopettamiselle – jo ennen kuin vain tuijotin ja havainnoin saunassa löylykauhaa. Minä haluan nauttia hetkestä ja siitä oikeasta elämästä enemmän.

 

Ehkä syy tälle itsepohdiskelulle on myös työni. Kun koko päivän viettää lasten kanssa ja seuraa innostuneena sitä miten he imevät maailmaa itseensä tutkimalla, niin sitä tulee vähän jopa kateelliseksi. Miksi minä en näe 1000 sepelinmurun joukosta sitä yhtä upeaa ja maistuvaa kiveä jota voisin tutkia vaikka 10 minuuttia? Miksi minä en bongaa kerta toisensa jälkeen pihan yli lentävää varista maailman upeimpana asiana? Milloin minulla olisi aikaa ja mielenkiintoa istua tutkimassa keppiä 20 minuuttia?

 

Ei ole eikä kiinnosta, mutta olkoot kepit ja kivet mataforia vaikka perheen yhteisille retkille, hitaalle aamukahville terassilla ja metsälenkeille.

On vaikea imeä maailmaa, keskittyä hetkeen ja olla läsnä, kun päässä pyörii miljoona to do ajatusta ja takaraivossa kolkuttelee kävijäluvut, kommentteihin vastaamiset ja sähköpostit. Ne jatkuu blogin lopettamisen myötä, mutta vähenee puolella.

Olen täällä vielä, mutta jalka oven välissä. Jos pitää valita kommentteihin vastaaminen tai aamukahvi terassilla lasten leikkejä tuijotellen niin jälkimmäinen voittaa aina. Pian se voittaa niin, että takaraivossa ei kolkuta niin monta asiaa ja olen täysillä hetkessä.

Jos löydän viikonloppuna helposti aikaa, niin palaan blogi muistelun parissa. Jos en löydä, niin palaan ensi viikolla. Vapauttavaa, kun ei tarvitse stressata lukeeko näitä enää kukaan.  Mä halun löytää palasen sitä lapsuutta. Sitä, kun maailma on ihana ja avoin. Haluan löytää enemmän aikaa ja taitoja nauttia siitä oikeasta elämästä. Haluan vähentää kännykän käyttöä ja aivojeni metatyötä. Ja siinä olen jo onnistunut hyvin, kun päätin, että on aika luopua tästä.

Äidin vastuuttomat hetket kaipaavat pimppilauluja

Aamulla kun ajelen töihin hihittelen usein aamulypsylle alapääjuttuja ja muita ei aina niin fiksuja asioita. Salilla – kuten eilen – huomasin kuuntelevani teinivuosilta tuttua Vitun huora biisiä. Töiden jälkeen huomaan usein popittavani radiosta jotain sellaista biisiä jossa on hyvä rytmi yhdistettynä naisten alapään solvaamiseen tai juhlimiseen. Kuten esimerkiksi Petri Nygårdin biisit. 

Kuuntelen siis paljon musiikkia ja asioita jotka saisivat lasteni seurassa vaihtamaan kanavaa. Miksi!? Eihän ne musiikillisesti aina ole niin kovin kummoisia. Toki Petri Nygårdin tuotantoon kuuluu läjäpäin muistoja nuoruusvuosilta, ah reggaerekka ja selvä päivä sentään niitä seikkailuja! Aamulypsy nyt sen sijaan oikeesti on hauska juttu, vaikka sielläkin joskus saattaa mennä hivenen yli.

MUTTA minäpä kerron miksi kolmen lapsen äiti huutaa autossa välillä niin kovaa muusikin mukana kirosanoja, että liikennevaloissa ihmiset kääntyvät katsomaan.

Ne on ne äidin vastuuttomat hetket yksin autossa. Ensin kasvatan töissä muiden lapsia ja sitten kotona sama homma jatkuu. Automatkani joka kestää hurjat 10 minuuttia saattaa olla päivässä ainut hetki, kun saan hengittää vain omaan napaan tuijottaen. Ja koska pitää tuijottaa ratissa tietä, niin huudan radion mukana v!##ua välillä niin että kuurot korvani soi. 

Että jos joskus kuulokkeistani julkisella paikalla loppuu akku ja ilmoille kajahtaa liuta kirosanoja ja toinen liuta naisen alapäätä kuvaavia sanoja ilmoille, niin voitte vaan todeta; sillä on nyt ollut vähän rankka päivä ja nyt rentoudutaan.

Jokaisella meillä on oma tapa rentoutua. Yksi minun tavoistani on kuunnella biisejä joihin en samaistu yhtään. Biisejä joissa puhutaan toisista ja toisille niin miten en koskaan kellekään puhuisi. Ehkä juuri siinä onkin se juju; sen 10 minuutin aikana en ole väsynyt ja vastuullinen silmäpussimutsi, vaan kunnon gansta räppäri joka vain juhlii ja laulaa. Gänstä jonka elämässä krapulakin on hauskaa ja vastuullisuus nössöille.