Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Me huolettomat Helenat

Koululaisemme talsi eräs päivä koulusta kotiin tyytyväisenä. Syötiin välipalaa, tehtiin läksyjä. Päivällistä ja pikkukakkosta. Päätimme lähteä illalla vielä luistelemaan perheen kanssa jolloin ykkönen sanoi, että unohti luistimet koulun katokseen. Eräs aamu hän meinasi unohtaa luistimet eteiseen minuutti sen jälkeen, kun oli ne hänen käteensä laittanut. Esimerkkejä on monta ja tiedättekö mitä; hän on aivan kuten äitinsä.

Vähän sellainen huoleton Helena.

Huolettomuus on yksi parhaista sekä pahimmista luonteenpiirteistäni. Erityisesti järjestelmälliset ihmiset saattavat kauhistua tyylistäsi ja saada siitä harmaita hiuksia. Sitten taas esimerkiksi työssäni varhaiskasvattajana ja kolmen lapsen äitinä se on suuri etu.

Jos unohtaa ne kaikki unohdetut tapaamiset, vääriin paikkoihin unohtuneet maalipurkit ja lasten hukkuneet retkieväät. Hupsista.

Mutta etu on se, että meillä huolettomilla Helenoilla on aikamoinen kyky sietää kaaosta. Ei paljon haittaa tiskivuoret, pieni kiire tai miljoonan asian multitaskaus, kun niitä on harjoitellut koko elämänsä. Kaaosta on pakko katsokaas sietää, kun on itse yhtä kävelevää kaaosta. 

Huoleton Helena ei myöskään ota asioita kovin vakavasti kovin helposti. Huoleton Helena vaan nauraa ja sanoo, että kyllä se siitä ja kaikesta selviää. Tiedän, ihan hitokseen raivostuttavaa osan mielestä jos luonteet eroaa suuresti toisistaan. Mutta sellaisia me huolettomat Helenat ollaan.

Tänään nauroin aivan hitokseen, kun törmäsin lauseeseen jonka voisin tatuoida selkääni; i swear i have it all together. I just forgot where i put it. 

Sopii. Kaikkeen. Koko elämääni. Niin minuun. Me huolettomat Helenat olemme vähän sellaisia, että emme keksitty mihinkään ja taas samalla kaikkeen. Sitten vain kaikki katoaa. Suunnitelmat, tavarat, aikataulut. You name it.

Olen petrannut kyllä. Pakko. Kun vastuu töissä ja wilmaviestit lisääntyy, niin on pakko alkaa olemaan vähän vähemmän kaaosmuija. Kompastellen edetään oikeaan suuntaan.

Huoleton Helena ei suinkaan ole elämässä huoleton. Vain huoleton huithaippeli suunnitelmissa ja järjestyksessä. Ja näemmä olen Helena nimen lisäksi siirtänyt lapsilleni osan tästä luonteestani. Ainakin esikoiselle, päiväkoti-ikäiset eivät ole vielä päässeet näyttämään kynsiään ja sisäistä kaaostaan.

Mistäkö tällainen kirjoitus juonsi juurensa tänään? No siitä, kun muu perhe lähti evakkoon ja minä sain siivota rauhassa. Seurasin nenälleni raikasta sitruunan tuoksua, kun unohdin minne olin moppiämpärin laskenut. Hetken kiertelin kotiamme ja totesin, että 121 neliötä on jo vähän nolo määrä hukata noinkin iso asia. Mutta kun siinä samalla vaihdoin spotifyn biisejä, whatsappailin ja tein jauhelihakeittoa.

Että sellaista tänään tänne. Hallittua kaaosta, kadonneita moppeja. Ihan perus huolettoman LauraHELENAN sunnuntai.

Äidin vastuuttomat hetket kaipaavat pimppilauluja

Aamulla kun ajelen töihin hihittelen usein aamulypsylle alapääjuttuja ja muita ei aina niin fiksuja asioita. Salilla – kuten eilen – huomasin kuuntelevani teinivuosilta tuttua Vitun huora biisiä. Töiden jälkeen huomaan usein popittavani radiosta jotain sellaista biisiä jossa on hyvä rytmi yhdistettynä naisten alapään solvaamiseen tai juhlimiseen. Kuten esimerkiksi Petri Nygårdin biisit. 

Kuuntelen siis paljon musiikkia ja asioita jotka saisivat lasteni seurassa vaihtamaan kanavaa. Miksi!? Eihän ne musiikillisesti aina ole niin kovin kummoisia. Toki Petri Nygårdin tuotantoon kuuluu läjäpäin muistoja nuoruusvuosilta, ah reggaerekka ja selvä päivä sentään niitä seikkailuja! Aamulypsy nyt sen sijaan oikeesti on hauska juttu, vaikka sielläkin joskus saattaa mennä hivenen yli.

MUTTA minäpä kerron miksi kolmen lapsen äiti huutaa autossa välillä niin kovaa muusikin mukana kirosanoja, että liikennevaloissa ihmiset kääntyvät katsomaan.

Ne on ne äidin vastuuttomat hetket yksin autossa. Ensin kasvatan töissä muiden lapsia ja sitten kotona sama homma jatkuu. Automatkani joka kestää hurjat 10 minuuttia saattaa olla päivässä ainut hetki, kun saan hengittää vain omaan napaan tuijottaen. Ja koska pitää tuijottaa ratissa tietä, niin huudan radion mukana v!##ua välillä niin että kuurot korvani soi. 

Että jos joskus kuulokkeistani julkisella paikalla loppuu akku ja ilmoille kajahtaa liuta kirosanoja ja toinen liuta naisen alapäätä kuvaavia sanoja ilmoille, niin voitte vaan todeta; sillä on nyt ollut vähän rankka päivä ja nyt rentoudutaan.

Jokaisella meillä on oma tapa rentoutua. Yksi minun tavoistani on kuunnella biisejä joihin en samaistu yhtään. Biisejä joissa puhutaan toisista ja toisille niin miten en koskaan kellekään puhuisi. Ehkä juuri siinä onkin se juju; sen 10 minuutin aikana en ole väsynyt ja vastuullinen silmäpussimutsi, vaan kunnon gansta räppäri joka vain juhlii ja laulaa. Gänstä jonka elämässä krapulakin on hauskaa ja vastuullisuus nössöille.