Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Asennot valokuvissa tekee ihmeitä

Asennot valokuvissa tekee ihmeitä. Jos et jaksa lukea niin katso edes postauksen kuvat.

Se mitä netissä näkee, on feikkiä. Kuinka moni voi nostaa kätensä pystyyn sen merkiksi, että on joskus kadehtinut tai vertiallut itseään johonkin somessa nähtyyn henkilöön tai asiaan? HEP käsi nousee ainakin täällä. Ja se tavallaan on ihan tosi hupsua, koska somessa kuitenkin on feikkiä.

 

Minä puhun rehellisemmän, avoimemman ja monipuolisemman somen puolesta. Näytän itse sitä rosoista arjen pintaa, suonikohjuja ja huonosti nukuttuja öitä paljon Instagramissani. Mutta silti, sekin on oikeasti ihan feikkiä. Minäkin päätän tietysti aina mitä sinne sosiaaliseen mediaan laitan. Asennot, kuvakulmat ja ihan vain poista nappula kuvarullassa tekee ihmeitä kaikkien meidän tileille.

 

Haluan siis tällä kuvaparilla muistuttaa, että älä koskaan vertaile itseäsi siihen mitä somessa näet. Älä vertaa kotisi siisteyttä, ihosi kiinteyttä tai hiustesi tyyliä kehenkään muuhun. Koska kaikki siellä on feikkiä. Harkittuja julkaisuja, jopa ne arkisen realistiset. Ei kukaan meistä sinne someen kaikkea suolla – luojan kiitos – eikä pidäkään, mutta ei oteta siis paineita. Valokuva on aina valokuva, ei todellisuus.

 

Inspiroidutaan, saadaan motivaatiota, hyviä ideoita ja iloa sosiaalisesta mediasta paineiden ja vertailun sijaan. Ja jos joskus tuntuu, että kaikilla muilla on enemmän ja paremmin, niin laske puhelin pois kädestä. Helppoa eikö? Ei todellakaan. Siksi on hyvä muistaa, että kaikki on feikkiä. Varsinkin valokuvat.

 

Kuvien ottamisen välillä on ehkä 30 sekuntia. Asento ja kuvakulma tekee ihmeitä eikö?

Ja muista, että sinä olet ihana juuri noin.

 

Yhden naisen sota

 

Yhden naisen sota. Vaikka heti kättelyssä voin todeta, että enhän minä ole todellakaan yksin. Onhan meitä ja onneksi paljon. Joku voisi jopa sanoa, että tämä on nyt muotia ja massaa. Ihanaa jos näin on.

 

Olen aina välillä etsinyt sitä omaa juttuani täällä somessa. Ensin olin vuosikausia perhevaikuttaja, mutta omien lasten kasvaessa ja viimeisen äitiysloman loputtua en enää kirjoittanut niin lapsista. En siksi, että he ovat jo niin isoja, mutta myös siksi, että jutun aiheita ei ole. Tai on, mutta sen rinnalle on noussut niin paljon muuta. Sitä kutsutaan kuulemma omaksi elämäksi, hah. Ei niin tuttua aina meille äideille.

 

Tuntuu, että olen vihdoin löytänyt sen oman juttuni. Ja se on röllykkäni. Yhden naisen sota realististen kuvien avulla.

 

Anteeksi röllykkä nimitys, olen kuullut että osan mielestä se on ruma sana. Minun mielestäni se on kaunis. Karun arkinen, mutta kaunis. Kuten röllykkänikin on. Minä ja röllykkämme olemme täällä sinua varten. Hassua sanoa ääneen, että löysin oman juttuni ja se on arpieni ja vatsanahkani näyttäminen teille muille. Erityisesti tämä aihe on esillä Instagramissani ja nyt halun jatkossa tuoda sitä enemmän esille myös täällä.

 

Mutta tiedättekö. Olen ehkä vähän näin myöhässä itsekin heränyt vasta siihen todellisuuteen millaista kuvaa naisvartalosta tai vartaloista ylipäätänsä sosiaalinen media meille tuputtaa normaalina ja terveenä. Muutkin mediat toki, mutta some on se minun tantereeni. Onhan ne lihaksikkaat ja rasvattomat kropat terveitä, mutta terveitä on moni muukin vartalo. Moni muukin vartalo on ihana. Oikeastaan kaikki vartalot on ihania juuri sellaisina kuin ne ovat. Minä haluaisin, että jokainen osaisi rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Toivon, että oma kroppa ja sen ulkoiset seikat olisivat se pienin este sinun onnellesi. Tai ei siis este ollenkaan.

 

Suuria sanoja ja suuria ajatuksia. Mutta edetään hiljaa. Pieni askel kerrallaan. Yksi realistinen kuva kerrallaan. Ja ehkä kolme tyttöäni saavat edes hitusen vähemmän ulkonäkökeskeisen maailman vähän pienemillä paineilla olla juuri jonkunlainen. Toivon, että he, te ja me opitaan rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme.

 

On ihan okei tavoitella myös niitä ulkoisia muutoksia oman onnensa takia. Mutta väitän, että se sisäinen rakkaus täytyy löytää jotta voisit olla onnellinen myös muuttuneena. Ehkä saavutat tavoitteesi vaa´an tai mittanauhan kanssa, mutta jos et saavuta sisäistä onnea, niin aina Instagramin feedissä on joku hieman pienempi ja hieman parempi. Aivan varmasti on.

 

Me kun ollaan oikeasti kaikki ihan tosi ihania juuri sellaisina kuin ollaan. Arvilla, nahalla, lihaksilla, luomilla, karvoilla ja couperosihollamme. Jälkimmäinen on minun heikkouteni ja kipupisteeni yhä edelleen, vaikka vatsanahkaani venyttelen tuhansien edessä. Työstetään, työstetään.