Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Nyt on aika nauttia hetkestä.

Istuin viikko sitten meidän saunassa. Huomasin, että löylykauhamme varsi oli puuta. Mustaa puuta. Ei oleellinen tieto teille, mutta meillä se kauha on ollut kolme vuotta. Enkä ole koskaan ajatellut sitä kauhaa sen enempää, vaikka olen sitä monta kertaa koskenut. Luulin, että kauha olisi muovia.

 

Kauhan havainnoiminen sai minut miettimään, ettäkö näin ajatuksissani koko ajan olen? Olenko kadottanut sen jalon taidon havainnoida sitä kaikkea tärkeää ja turhaa mitä ympärillä tapahtuu? Olenko niin kiireinen, ajatuksissani ja naama kiinni kännykässä etten kuule lintujen lauluja ja kadunvarsien kukkia?

 

Menipäs dramaattiseksi. Mutta tässä on yksi syy blogini lopettamiselle – jo ennen kuin vain tuijotin ja havainnoin saunassa löylykauhaa. Minä haluan nauttia hetkestä ja siitä oikeasta elämästä enemmän.

 

Ehkä syy tälle itsepohdiskelulle on myös työni. Kun koko päivän viettää lasten kanssa ja seuraa innostuneena sitä miten he imevät maailmaa itseensä tutkimalla, niin sitä tulee vähän jopa kateelliseksi. Miksi minä en näe 1000 sepelinmurun joukosta sitä yhtä upeaa ja maistuvaa kiveä jota voisin tutkia vaikka 10 minuuttia? Miksi minä en bongaa kerta toisensa jälkeen pihan yli lentävää varista maailman upeimpana asiana? Milloin minulla olisi aikaa ja mielenkiintoa istua tutkimassa keppiä 20 minuuttia?

 

Ei ole eikä kiinnosta, mutta olkoot kepit ja kivet mataforia vaikka perheen yhteisille retkille, hitaalle aamukahville terassilla ja metsälenkeille.

On vaikea imeä maailmaa, keskittyä hetkeen ja olla läsnä, kun päässä pyörii miljoona to do ajatusta ja takaraivossa kolkuttelee kävijäluvut, kommentteihin vastaamiset ja sähköpostit. Ne jatkuu blogin lopettamisen myötä, mutta vähenee puolella.

Olen täällä vielä, mutta jalka oven välissä. Jos pitää valita kommentteihin vastaaminen tai aamukahvi terassilla lasten leikkejä tuijotellen niin jälkimmäinen voittaa aina. Pian se voittaa niin, että takaraivossa ei kolkuta niin monta asiaa ja olen täysillä hetkessä.

Jos löydän viikonloppuna helposti aikaa, niin palaan blogi muistelun parissa. Jos en löydä, niin palaan ensi viikolla. Vapauttavaa, kun ei tarvitse stressata lukeeko näitä enää kukaan.  Mä halun löytää palasen sitä lapsuutta. Sitä, kun maailma on ihana ja avoin. Haluan löytää enemmän aikaa ja taitoja nauttia siitä oikeasta elämästä. Haluan vähentää kännykän käyttöä ja aivojeni metatyötä. Ja siinä olen jo onnistunut hyvin, kun päätin, että on aika luopua tästä.

Kuulumisia koronakaranteenista!

Korona karanteenista päivää! OIkeastaan puhelu tartuntatautiviranomaisilta ei alkanut ihan noin, hah. Osasin kyllä odottaa puhelua, joten ihan puskista tämä homma ei tullut. Muutaman tunnin varoitusajalla. Karanteenissa siis ollaa 6.5 asti. Mikäs tässä ollessa…vai?

 

Kävin eilen koronatestissä, koska oireita on. Ihan perus flunssan oireita, ihan siitepölyallergian oireita. Ainoa erikoisuus oli koholla oleva leposyke, istuin ulkona sohvalla ja join teetä ja syke oli 90 vaikka normaalisti se on siinä 55 paikkeilla. Toki ihan normaalikin flunssa ja stressi voi tehdä tepposen sykkeelle. Ensimmistä kertaa ikinä oikeasti tulos hieman jännitti. Kahdeksas kerta toden sanoo…Vaan ei sanonun, negatiivinen tulos tuli jo eilen. Onneksi. Olen kuitenkin sen verran kuullut negatiivista jotka ovatkin muuttuneet positiivisiksi, niin jos oireet eivät viikonloppuun mennessä ole helpottaneet niin menen uudelleen testiin. Ihan varmuuden vuoksi. Korona, voihan korona.

 

Karanteenihan ei ole sitä 14 päivää, koska se lasketaan altistumisesta joka tapahtui jo viikko sitten. Eli viikko vielä. Koitan ajatella asiaa positiivisesti ja ottaa pienen breikin kannalta, kun ei tilanteelle mitään voi. Ja onneksi meillä täällä Liedossa on metsää jonne voimme lasten kanssa mennä vähän hengittelemään yksin ja yhdessä, kun seinät kaatuvat päälle. Viikko on kuitenkin aika lyhyt aika ja kaikki on hyvin kunhan terveenä pysytään.

 

Eilen meillä oli barbien kylpyläpäivä ja askartelua. Minä ole koronakaranteenissa, mutta päiväkoti-ikäiset lapset pidän tietysti kotona kanssani. Tänään pyhitän päivän siivoukselle ja teams-koulutukselle. Huomenna taidamme touhuta vappujuttuja. Nopeasti oikeasti se aika menee. Toivon niin.  Onneksi minulla on myös nämä somehommat, näissä on aina jonkin verran tekemistä ja touhuamista ellei mitään muuta olisi.

 

Ja lapsiperheen kodissa ei työt tekemällä lopu. Parittomia sukkia, sormenjälkiä ja tiskattavaa löytyy aina. Hah. Ja jos tämä flunssa tästä helpottaa, niin sitten on ainakin kerrankin aikaa ja jaksamista jumpata ja lenkkeillä. Positiivisen kautta, positiivisen kautta. Kunhan testi pysyy negatiivisena! Karanteenipäivä numero 2 täältä tullaan!