Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Kun joku perheessä sairastaa, niin miksi lapset viedään päiväkotiin?

Kun perheestä joku sairastaa, niin voiko lapset viedä päivkotiin? Tämä on ikuisuus kysymys ja varsinkin nyt koronan aikana tullut useasti esille. Mutta mikä on oikea tapa toimia? Onko sellaista?

 

Me olimme taas tämän kysymyksen äärellä, kun melkein kaksi viikkoa sitten minut asetettiin karanteeniin. Minä olin altistunut koronalle töissä ja näin ollen jouduin jäämään kotiin. Koska altistunut olin minä, niin muu perhe sai jatkaa normaalia elämää. Ohjeistus on tämä joten olisin voinut viedä lapset päiväkotiin, mutta minulle on aina itsestäänselvyys, että kun joku perheestä sairastaa, niin kaikki lapset ovat kotona. Miinus  tietysti koululainen, koska oppivelvollisuus. Ja mielestäni jos vain mahdollista, niin kaikkien tulisi toimia näin. Oli kyse sitten mahataudistaa, koronalle altistumisesta tai flunssasta. Pöpöjen minimointi päivähoidossa olisi suotavaa oli kyse mistä tahansa taudista. Mutta tilanteet ja perheet ovat erilaisia, ymmärrän. Siksi älä syyllistä tai syyllisty, mutta jatka ihmeessä lukemista.

 

Kyselin seuraajieni mielipitetiä Instagramin puolella asiasta ja kyselyyn vastasi yli 1500 ihmistä. 79 % vastaajista oli sitä mieltä, että lapset kuuluvat kotiin jos joku perheestä on altistunut .

Perusteluita tälle ajatukselle oli monia, mutta tässä muutama yleisin; koska lapsi voi olla oireeton tarttuttaja. Koska saisi kerrankin olla kotona rauhassa. Koska  pöpöt. Koska kuka sen lapsen sinne vie kun itse on karanteenissa ?

 

Itse olen sitä mieltä, että ehdottomasti kotona jos vaan tilanne sen sallii. Moni sanoi, että olisi töitä tehtävä kotona ja siksi olisi pakko viedä omassa karanteenissakin lapset päivähoitoon. Tämän ymmärrän äärettömän hyvin, en jaksa edes laskea montako kertaa nyt tätä tekstiä kirjoittaessani olen joutunut sen keskeyttämään lasten takia. Saatika jos pitäisi hoitaa työasioita puhelimitse

 

..MUTTA sitten he muut joilla ei ole työestettä ja veisi lapset silti hoitoon..

 

21% vastaajista oli sitä mieltä, että veisi lapset päivähoitoon. 

Osa perusteli juurikin tuolla työvelvoitteella, mutta muitakin perusteluita oli; lapsella on oikeus päivähoitoon. Lapsella riittäisi energiaa ja itse haluaisi levätä. Koska päivähoitomaksut juoksee silti. Jos olisi itse kipeä ja tulos nega, niin ei olisi voimia hoitaa. Lapset tarvitsevat rutiineja ja tekemistä vaikka itse aikuinen olisi karanteenissa. Lapsille muista erityksessä olo on raskasta, niin miksi pitäisin kotona? Lasten ei tarvitse kärsiä aikuisen karanteenista. Altistunut ei altista. Omat voimavarat ei riitä.

 

Mitä ajatuksia nämä sinussa herättää?

 

Minussa herättää sellaisia ajatuksia, että ymmärrän kyllä kaikki valinnat ja sitten taas en ymmärrä. Ymmärrän ne valinnat jos töitä on tehtävä tai voimavarat ovat oikeasti vähissä. Sitten taas en ymmärrä miksi lapset pitää viedä jos heitä voisi kotona pitää? En ymmärrä jos sanotaan, että kun hoidosta kuitenkin maksetaan. Enkä ymmärrä sitä perustelua, että altistunut ei altista. Tämä on kyllä totta, mutta altistunut voi muuttua tartunnaksi hetkessä ja silloin on jo pöpöt mahdollisesti levinnyt sinne päiväkotiin. Altistunut voi olla myös oireeton kantaja ja täällä meidän kunnassa oireettomia ei edes testata. Olen myös kuullut surullisen monta kertaa miten negatiivinen onkin ollut kahden päivän päästä positiivinen.

 

En voi myöskään täysin ymmärtää siksi, että lapseni vain hurrasivat kuullessaan, että seuraavat 10 päivää ollaan kotona (karanteeni ei tosiaan kestänyt kahta viikkoa koska tieto siitä tuli muutaman päivän myöhemmin ja 14 päivää lasketaan altistuksesta). Lapseni viihtyvät kotona ja vaikka välillä päivät tuntuvat mielestäni puuduttavan pitkiltä, niin ollaanhan me täällä touhuttu; leikitty, leivottu, pelattu, katsottu televisiota, ulkoiltu, retkeily metsässä ja niin edelleen. Karanteeni kun ei tarkoita sitä, että pitää olla neljän seinän sisällä tuijottamassa sitä seinää. Olemme myös koko perhe käyneet läpi flunssan eli siinäkin mielessä oli hyvä olla kotona jotta lapset saivat tervehtyä eikä viety flunssapöpöjä päiväkotiin.

 

Ohjeistus kuitenkin on se, että muu perhe saa jatkaa normaalia elämää jos perheessä on joku altistunut. Jokaisella on siis oikeus viedä se lapsi päiväkotiin. Jotenkin vain itselläni on välillä sellainen fiilis, että vanhemmat eivät aina arvosta omaa vanhemmuuttaan tarpeeksi ja kokevat etteivät pysty tarjoamaan lapselle tarpeeksi virikkeitä ja ohjelmaa. Ehkä vanhemmat ottavat liikaa paineita kotona olosta lasten kanssa ja siksi kotiin jäämiselle on isompi kynnys? Lapset eivät kuitenkaan välttämättä (huom välttämättä, lapset ovat yksilöitä) tarvitse ihmeitä ja joskus on jopa oikein suotavaa olla myös vähän tylsää. Myöskään kaikki vanhemmat eivät varmasti koe näin, mutta ehkä osa?

 

En tiedä, nämä ovat vain minun ajatuksiani jotka tulivat päähäni. Nämä on myös niitä juttuja jotka helposti herättävät tunteita puoleen ja toiseen. Nämä on myös niitä juttuja joissa kannattaa muistaa, että tilanteet ovat hyvin erilaisia. Itsekin olen kokenut tämän karanteenin rankkana. Vaikka siitä en kyllä voi syyttää lapsiani  (joskus toki myös heitä, hah) vaan siitä, että onhan tämä nyt hitto vie tylsää. Tylsempää se olisi silloin, kun lapset olisivat hoidossa. Minä vain istuisin sohvalla katsomassa Netflixiä tai samoilisin lähimetsässä. Suurten sisarusriitojen keskellä kyllä tämä kuulosti hyvinkin houkuttavalta tavalta viettää karanteeni.

 

Siitä huolimatta meillä kuitenkin lapset ovat aina kotona oli tauti mikä tahansa jos jompi kumpi vanhemmista on. Pöpöjen leviämisen kannalta aina se paras vaihtoehto ja toivoisin, että jos vaan mahdollista niin kaikki toimisivat automaattisesti näin. Itse kukin tietenkin määrittelee milloin on mahdollista ja milloin ei ja mitkä ne syyt päätökselle ovat. Älkää kuitenkaan aliarvioiko kykyjänne vanhempina tai kodin tärkeyttä. Rauhallinen arki ja koti on kuitenkin lapsille todella tärkeää. Tässäkin taas voin vielä kuitenkin muistuttaa, että kaikki lapset, perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia. On tilanteita, kun se päivähoito on koko arjen ja jaksamisen pelastus ja tärkeä voimavara, tätä ei sovi unohtaa. Minä kirjoitan tätä omiin kokemuksiin ja fiiliksiin pohjaten. Karanteenin jälkeen ymmärrän paremmin heitä jotka vievät lapset päivähoitoon, vaikka itse sairastaisi kotona. Ei tämä helppoa ole ollut koko ajan. Olemme olleet flunssassa, univaikeudet ovat kestäneet itselläni toista viikkoa ja sosiaalisia kontakteja eikä tekemistä ole MINULLA. On tässä silti iloa ja touhuakin ollut, mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä laskenut päiviä siihen, että tämä on ohi. Jatkossakin silti toimisin juuri näin ja koen, että jos vaan pystyy niin tämä olisi suotava tapa toimia taudissa kuin taudissa. Siellä päivähoidossa kun on niin järkyttävä määrä niitä pöpöjä ja taudit kiertävät viikosta toiseen, lapsesta toiseen ja perheestä toiseen.

 

En halua, että kukaan syyllistää tai syyllistyy. Haluan herättää ajatuksia ja keskustelua. Sana on vapaa, miten teillä toimitaan ja mitä ajatuksia aihe sinussa herättää?

 

 

Fiiliksiä viimeisistä päivistä varhaiskasvattajana!

Okei ehkä vähän liioiteltua sanoa viimeiset, koska eihän sitä ovea kokonaan suljeta. Sieltä ovenraosta voi kuiskalla; ehkä sitten joskus, kun omat lapseni ovat isompia. Mutta toistaiseksi viimeinen viikko varhaiskasvattajana lähti käyntiin tänään! Ja maanantai on jo lusittu ja perjantai on vapaa joten TJ3!!

Jollain tapaa poden huonoa omatuntoa, kun ei tunnu tämän haikeammalta. Kyllä ehkä silti torstaina vierähtää kyynel jos toinenkin, kun hyvästelen työkaverit ja työlapset. Mutta päällimmäisenä tunteena on helpotus ja kiitollisuus. Helpotus siitä, että pääsen päiväkotimaailmasta pois ja kiitollisuus siitä, että sain mahdollisuuden siihen aika helposti.

Miksi tunnen huonoa omatuntoa? Ehkä siksi, kun meillä työkavereideni kanssa arki sujui niin kivasti. Olen saanut luotua suhteen työlapsiini ja heidän perheisiinsä ja lapset pitävät minusta. Vaikka itse sanonkin. En ole todellakaan korvaamaton, mutta muutokset päiväkotiryhmässä on aina muutoksia. Johon lapset sekä työntekijät reagoivat. Ja sitten yleensä se arki siellä on hetkellisesti ainakin raskaampaa.

Kyllä minun tulee heitä ikävä ja on olo haikea. Mutta olen myös niin helpottunut, että arkeni helpottuu. Eniten iloitsen lasteni puolesta, koska he saavat jaksavamman äidin joka ei olekaan puhallellut muiden pipejä ja harmeja pois koko työpäivää ja näin ollen jaksaa kotona paremmin sen kaiken.

Valehtelisin jos väittäisin tekeväni muutokset vain lasteni tähden. En todellakaan. Olen itsekäs ja lähden, koska varhaiskasvatus ei tunnu enää omalta jutulta. Ja vitsit se tuntuu hyvältä! Toki elämän tilanteeni vaikuttaa siihen, mutta haluan myös ehdottomasti tehdä elämässäni jotain muuta. Miksi tehdä raskasta työtä huonolla palkalla jos tilalle voisi löytää jotain parempaa? Jotain jonka jälkeen ei ole aivan pirun loppu joka ikinen päivä.

Minä tykkään työstäni päiväkodissa kyllä ja viihdyn siellä. Mutta sellainen palo puuttuu, että jaksaisin sen työmäärän tällä palkalla. Se ei ole se The työ johon haluan nyt jämähtää ja kituuttaa nämä omat pikkulapsivuoteni, josko se helpommaksi muuttuisi omien lasten kasvaessa.

Entä jos ei muutu? Entä jos vuosien päästä tajuan, että arki siellä ja kotona on ihan yhtä raskasta vaikka omat lapseni kasvaa? Pohtisin olisinko nauttinut enemmän omien lasteni lapsuudesta jos en olisi tehnyt päiväkodissa töitä.

Ja rehellisesti sanottuna se on vain aivan liian rankkaa juuri nyt.

Ei se pelaa joka pelkää. Ja kyllä minä vähän pelkäänkin. Varsinkin, kun uudesta työstäni ei ole kokemusta. Ei vieläkään nimiä paperissa ja työsuhteeni loppuu 31.12. Toisaalta menen heti ensi viikolla toivottavasti saamaan mustaa valkoisella ja sitten kerron asioista enemmän täälläkin. Ei se valtionsalaisuus ole, mutta pelkään, että jos kerron liikaa niin se ei sitten toteudukkaan.

Taikauskoa? Ehkä.

Ehkä pelko johtuu myös siitä, että poistun omalta mukavuusalueeltani ja jätän sen tutun ja turvallisen taakse. Poistun jostain jossa olen hyvä jonnekkin, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Entä jos olenkin huono uudessa työssäni? Entä jos en osaakkaan uutta työtäni?

Pelko on ihan tervettä onneksi vielä, sellaista hyvää inspiroivaa pelkoa josta saan hitto vie minähän näytän asenteen. Hitto vie minähän osaan ja hitto vie minähän otan elämän tuomat muutokset ilolla vastaan. Jos en onnistu nyt, niin varalleni on jokin muu suunnitelma univerusmilla.

Esimieheni tämän päiväiset sanat myös lohduttivat: jos päätät palata alalle, niin pidä meidät mielessä. Siksi uskallan sanoa, että varhaiskasvatuksen parista saan kyllä töitä jos niin haluan. Alalla on huutava pula ja olen hyvä työssäni, vaikka itse sanonkin.

Torstaina alkaa KUUKAUDEN loma. Aivan sairaan ihanaa. Tammikuussa alkaa uudet tuulet työrintamalla. Aivan sairaan ihanaa.

Elämä on aivan sairaan ihanaa just nyt. Ja tämä sairaan ihanaa on aivan sairaan ärsyttävä lause.

 Sairaan hyvää uutta viikkoa. Nyt isken sairaan ison pyykkivuoren kimppuun. Pyykkikori on kerrankin tyhjä, mutta kuka viikkaisi puhtaat kaappiin?