Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Onko lapset vain rikkaiden etuoikeus?

Luin tuossa tovi sitten kolumnin jossa sanottiin, että lapset on vain rikkaiden etuoikeus. Että vasta 40 vuotiaana olisi mahdollista hankkia lapsia, koska sitä ennen ei ollut varaa. Näin kärjistetysti ja hyvin tiivistetysti. 

Höpöhöpö sanon minä. Elämä on valintoja täynnä. Vai meinaako joku, että esimerkiksi minä olin kovin rikas ja hyvätuloinen 20 vuotiaana, kun yllättäen tulin raskaaksi? Meinaako joku, että nyt kolmen lapsen äitinä olen kovin rikas ja hyvätuloinen varhaiskasvattaja ja mieheni rikas rekkakuski? 

Kovin aina pelotellaan, että lapset vie kaikki rahat ja käyvät kovin kalliiksi. Kyllähän lapset rahaa vie, se on ihan totta. Mutta että vanhemmaksi ei olisi varaa ennen kuin nelikymppisenä? Puhuttiin kuitenkin ihan työssäkäyvän ihmisen näkökulmasta. Ei kyllä pidä paikkansa.

Toki on varmaan vähän kiinni missä asuu. Asuinalue ja asumismuoto. Mutta totuus on se, että lapsiin saa kulutettua juuri niin paljon rahaa kuin haluaa. Ei me isoja eläkesäästöjä saada kasaan kolmen lapsen kanssa ennen kuin he lentävät pesästä ja asuntolainat on maksettu, mutta kyllä me pärjätään oikein kivasti. Mutta me olemme päättäneet säästää tietyissä asioissa ja sitten taas toisissa on pakko säästää.

On eri asia ostaa lapsille kaikki aina uutena, kun kiertää kirpputoreja. On eriasia  suosia merkkivaatteita kuin markettivaatteita. On eri hintatason harrastuksia. Ja yksi iso asia on se, että millaiseen elintasoon on itse tottunut ja mistä kaikesta on valmis luopumaan.

Ei minulla kolmen lapsen äitinä olisi varaa käydä kuukausittain kampaajalla tai ripsihuollossa. Tai ehkä olisi, mutta raha olisi jostain muusta pois. Minulla ei ole kalliita harrastuksia ja en juurikaan mielitekoshoppaile mitään. Me syödään jonkin verran ulkona, käydään uimassa ja herkutellaan. Meidän lapsilla ei vielä ole harrastuksia, mutta tulevaisuudessakaan he eivät voi valita niitä kaikkein kalleimpia harrastuksia. Me ollaan valittu asua uudessa omakotitalossa juuri tällä alueella joka tarkoittaa sitä, että asumiskulumme on isommat kuin olisi ”pakko”. Me pihistetään tietyistä asioista ja panostamme toisiin. 

Mutta me kuitenkin käymme töissä. Entä esimerkiksi työttömät, onko heillä varaa lapsiin? Tai sairaseläkkeellä olijat? Entäpä he joilta kuukausittain menee rahaa joihinkin velkoihin? Kenties nuoruuden huonoista valinnoista tai huonosta asuntokaupasta johtuen voit olla vuosia velvollinen maksamaan jostain jota sinulla ei edes enää ole. Että tosiaan, tilanteita on monia enkä todellakaan voi puhua kaikkien suulla. Mutta jotenkin minä silti ajattelen, että valtaosalla on kyllä varaa hankkia lapsia. Että kyllä tässä maassa pärjää lapsiperhe ilman rikkauksiakin.

Toisaalta sitten taas en ihmettele, että ihmiset kokevat ettei heillä ole varaa lastentekoon. Tai on itse tekoon, mutta vanhemmuudesta on tullut aika materiaalikeskeistä. Kun ennen vedettiin serkkujen ja serkunserkkujen vanhoissa vaatteissa läpi lapsuuden, niin nyt kaikilla tuntuu olevan vain merkkiä. Täytyy syöttää luomua, löytää hyvät – ja yleensä hintavat – harrastukset. Puhelimista, tableteista ja hittileluista puhumattakaan. Asuinalue täytyy olla hyvä, turvaistuimet ne tietyt parhaat ja kalliit merkit ja autokin olisi hyvä olla mahdollisimman uusi koska turvallisuus ja päästöt. 

Okei vähän kärjistän, mutta ymmmärrätte pointin. Minäkin kerran erehtysin kyselemään kuopuksellemme istuinta joka mahtuisi kahden muun kanssa takapenkille ja sain ehdotukseksi ostaa uuden auton jotta kaikille kolmelle saisi mahdollisimman hyvät turvaistuimet jotka ei silloiseen autooni mahtunut. Jepulis, muutaman satasen sijaan sijottaisinkin tonneja tosta vaan. 

Mutta faktahan on se, että some voi antaa aivan vääränlaisen kuvan siitä mitä lapset ja lapsiperhe vaatii. Täytyy olla ja omistaa jotain, jotta voi olla hyvä vanhempi. Näinhän se ei oikeasti ole, mutta koska me vanhemmat ja aikuiset nyt osataan aika hyvin se syyllistämisen jalo taito. 

Että en tiedä. Vanhemmuus on rikkaiden etuoikeus? Ei se kyllä ole. Paitsi että nyt tuli mieleen, että vaatiihan se rahaa jos kyse on adobtiosta tai hedelmöityshoidoista. Mutta jos niitä ei ole lasketa, niin ei se kyllä ole. En minä ole rikas, mutt minulla on kolme upeaa lasta. Kyseinen artikkeli oli varmaan kirjoitettu kärjistäen, koska sehän aiheuttaa keskustelua. Eihän tätäkään tekstiä olisi syntynyt ilman sitä. 

Mutta jos joku vain haluaa ja uskaltaa jakaa tarinansa siitä, että lapsien hankinta olisi tyssännyt talousasioihin, niin kuulisin mielelläni siitä. Ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja siksi, että koska varmasti heitäkin löytyy. Eihän se niin vain mustavalkoista ole, että muutetaan esimerkiksi omistusasunnosta toiselle paikkakunnalle niin vain pois, kun lapsi tulee ajankohtaiseksi. Asiat ei ole koskaan mustavalkoisia ja vaikka uskallan väittää, että valtaosalla on halutessaan varaa hankki lapsia, niin ei kaikille ole. Ei varmasti ole, meitä on täällä niin monia.

Mikä taasen saa sydämeni särkymään. On kamala ajatella ettei joku saisi olla vanhempi jonkin niin typerän asian kun rahan takia.

Ne sano, että ne vetää meitä turpaan

Ajattelin perjantaina ihan muuten vaan soittaa meidän ykköselle kahvitauolla, kun hän oli jo reilu tunnin ollut yksin kotona. Puhelu oli kaikkea muuta kuin kepeää jutustelua mitä ajattelin.

Ne seurasi meitä sinne metsään mihin mentiin karkuun. Läpsi meidän pipoja alas ja heitteli *****:n pipoa. Lähdettiin karkuun. Ne sano, että ne vetää meitä turpaan.


Mikä saa kolmosluokkalaiset pojat kiusaamaan kaksi vuotta nuorempia tyttöjä koulumatkalla? En todella tiedä.

Käytiin tilannetta läpi puhelimessa sekä kotona koko päivän. Ihan ilman syytä kaikki alkoi, kukaan tytöistä ei tiennyt poikien nimiä. Jossain täällä ihan meidän lähellä he asuvat, sen verran tytöt osasivat kertoa. Onneksi meillä on pienet piirit ja asia luultavasti selviää. Ja onneksi meidän ekaluokkalainen ei ollut tilanteessa yksin.

Heitä oli kolme. Onneksi. Eivät he kuitenkaan olleet osanneet sanoa tilanteessa mitään kiusaajille vastaan. Olivat kuulemma olleet vain hiljaa. Yksikään ei itkenyt, se on hyvä merkki. Ehkä he eivät olleet osanneet pelätä ihan kamalasti tilannetta, kun olivat kuitenkin yhdessä. Ehkä he eivät osanneet pelätä tilannetta, koska tuskin kukaan heistä vielä on turpaa saanut. Tai kokenut mitään pitkäaikaisempaa kiusaamista. Tai ehkä pojat eivät olleet niin pelottavia, vaikka tilanne meidän ykkösen mielestä oli ainakin tosi kummallinen. Näin hän sitä kuvaili. Ehkä tilanne kuulosti aikuisen korvaan pahemmalta mitä se todellisuudessa oli. 

Ehkä,ehkä ja ehkä. Kuitenkin tilanne taisi olla loppujen lopuksi jännittävämpi minulle kuin hänelle. Pelottava aikuiselle joka on saanut lukea juttuja koulukiusaamisesta ihan liikaa lähiaikoina.

Tämä oli eka kerta ja toivottavasti viimeinen. Yksi tyttöjen äideistä lupasi heti infota opettajaa asiasta ja opettaja lähetti terveisiä, että asia selvitetään heti maanantaina. Onneksi joku oli osannut sanoa millä luokalla pojat ovat. Eiköhän tarkat henkilöllisyydet selviä pienessä koulussa aika äkkiä. Ja minulla on vahva luotto, että ykkösen opettaja käy asian läpi aivan perusteellisesti. Hän on aivan upea opettaja!

Näin päivän jälkeen tuntuu siltä, että tilanteesta selvittiin ilman sen suurempia traumoja. Ykkönen ei juurikaan ole puhunut asiasta pelokkaasti, vaan tosi reippaasti ja normaalisti. Pahimmat traumat sai varmaan äiti.

Juuri, kun ajattelin miten ihanasti syksy on mennyt ja kaikki se huoli ja pelko ennen koulunaloitusta on ollut turhaa. Sitten kävi näin. Onneksi hän ei joudu yksin kävelemään kouluun tai sieltä kotiin, vaan kaverit on aina siinä. Toivon todella, että tämä jää viimeiseksi kerraksi ja asia selvitetään perinpohjaisesti. Herkkänä äitinä hajoisin aivan totaalisesti jos lastani alettaisiin kiusata.

Puhumattakaan siitä miten lapseni hajoaisi. Itsetunto, kouluinto. Kaikki voi murentua kiusaamisen myötä.

Kun ei ne kiusaajat sitä tajua miten paljon tuhoa voivat saada aikaan. Näin aikuisena on ollut karua tajuta millaista jälkeä koulukiusaaminen voi saada aikaan. Itse en sitä ole kokenut, mutta aivan varmasti joskus tehnyt tekoja jotka on voitu kokea kiusaamisena, vaikka mikään kiusaaja en ollutkaan. Enkä ainakaan noussut kiusaajia vastaan jos jotain kiusattiin. Lapsen ja varsinkin teinin mieli on niin kovin herkkä. Minäkin muistan edelleen kirkkaasti niitä hetkiä, kun minua kohdeltiin yläasteella tai ala-asteella väärin, puhuttiin rumasti tai rikottiin yksityisyyden rajani koskemalla. Muistan elävästi, vaikka en kiusaamisesta koskaan ole ajatellut kärsineeni.

En voi edes kuvitella sitä vaikutusta, kun joku kärsii kiusaamisesta kerta toisensa jälkeen. Vuosi toisensa jälkeen.

Toivon, että näidenkin poikien vanhemmat puuttuvat asiaan heti, kun saavat siitä tiedon. Toivon, että minä pystyn kasvattamaan lapseni niin, että he eivät ikinä kiusaa. Koska viimeisenä jätän muhimaan ajatuksen teille ja itselleni; 

Kumpi olisi pahempaa. Nähdä lapsensa kiusattuna vai kiusaajana?