Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Asennot valokuvissa tekee ihmeitä

Asennot valokuvissa tekee ihmeitä. Jos et jaksa lukea niin katso edes postauksen kuvat.

Se mitä netissä näkee, on feikkiä. Kuinka moni voi nostaa kätensä pystyyn sen merkiksi, että on joskus kadehtinut tai vertiallut itseään johonkin somessa nähtyyn henkilöön tai asiaan? HEP käsi nousee ainakin täällä. Ja se tavallaan on ihan tosi hupsua, koska somessa kuitenkin on feikkiä.

 

Minä puhun rehellisemmän, avoimemman ja monipuolisemman somen puolesta. Näytän itse sitä rosoista arjen pintaa, suonikohjuja ja huonosti nukuttuja öitä paljon Instagramissani. Mutta silti, sekin on oikeasti ihan feikkiä. Minäkin päätän tietysti aina mitä sinne sosiaaliseen mediaan laitan. Asennot, kuvakulmat ja ihan vain poista nappula kuvarullassa tekee ihmeitä kaikkien meidän tileille.

 

Haluan siis tällä kuvaparilla muistuttaa, että älä koskaan vertaile itseäsi siihen mitä somessa näet. Älä vertaa kotisi siisteyttä, ihosi kiinteyttä tai hiustesi tyyliä kehenkään muuhun. Koska kaikki siellä on feikkiä. Harkittuja julkaisuja, jopa ne arkisen realistiset. Ei kukaan meistä sinne someen kaikkea suolla – luojan kiitos – eikä pidäkään, mutta ei oteta siis paineita. Valokuva on aina valokuva, ei todellisuus.

 

Inspiroidutaan, saadaan motivaatiota, hyviä ideoita ja iloa sosiaalisesta mediasta paineiden ja vertailun sijaan. Ja jos joskus tuntuu, että kaikilla muilla on enemmän ja paremmin, niin laske puhelin pois kädestä. Helppoa eikö? Ei todellakaan. Siksi on hyvä muistaa, että kaikki on feikkiä. Varsinkin valokuvat.

 

Kuvien ottamisen välillä on ehkä 30 sekuntia. Asento ja kuvakulma tekee ihmeitä eikö?

Ja muista, että sinä olet ihana juuri noin.

 

Ihana mobiilikierrätyspeli koko perheelle! + Kilpailu !

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arla & UPM kanssa

Omia tottumuksia on vaikea muuttaa eikö? Äitinä minulla on mahdollisuus vaikuttaa lasteni ajatuksiin ja maailmankuvaan. Vaikka loppujen lopuksi he ovat yksilöitä ja kasvavat juuri sellaisena kuin haluavat, niin minulla on mahdollisuus vaikuttaa heidän ajatuksiinsa ja istuttaa heihin erilaisia siemeniä elämäänsä varten. Yksi niistä on luonto ja suhde siihen.

Olen ajatellut nimittäin asian niin, että kun lapset kasvattaa sellaisiksi, jonka murroksessa minä elän, niin heille se ei vuosien päästä ole muutos. Vaan elämäntapa. Pienillä valinnoilla ja tavoilla voin opettaa heille luonnon kannalta paremman tavan elää.

Yksi niistä on kierrätys. Toki itse en ole elänyt tässä asiassa murroksessa,  minun lapsuuden kodissani kierrätettiin kaikki biojätteestä lähtien. Mutta, kun lapset oppivat pienestä pitäen kierrättämään, niin heidän muuttaessaan omilleen se ei ole mikään ongelma tai rasite, vaan fiksu elämäntapa ja itsestäänselvyys.

Kotitalouden tuottaman jätteen kierrättäminen on ehkä yksi helpoimmista ja yksinkertaisimmista tavoista auttaa luontoa parempaan suuntaan. Maksuttomia kierrätyspisteitä on siellä, täällä ja tuolla, ja moni talonyhtiössä asuva kävelee vain muutaman metrin lähimmälle kierrätyspisteelle. Kierrätys on myös sellainen asia, jonka saa helposti ja hauskasti opetettua myös perheen lapsille! Jätteiden lajittelu kotona tai kierrätyspisteillä eri astioihin harvoin on lapsille raskas taakka, vaan mukava tapa tehdä pieniä kotitöitä ja auttaa vanhempiaan.

Yksi helppo ja äärettömän hauska tapa oppia kierrätystä on Arlan Luonto + ja UPM:n julkaisema kierrätyskamut AR-peli. Tässä tulee samassa helposti taas se lasten mediakasvatus, oppi siitä, että teknologia on kivaa ja hyödyllistä ja sen avulla voi oppia tosi paljon! 



Kierrätyskamut AR-pelissä on ideana se, että aplikaation kautta kameralla osoitetaan kierrätyspelin kuvaa esimerkiksi jugurttipurkin kyljessä, jolloin sovelluksen kautta avautuu peli. Pelissä on päivittäin erilaisia kierrätys- ja luontoaiheisia tehtäviä ja ne suoritettuaan lapsi saa palkintoja pelissä olevalle maatilalleen.

Esimerkiksi näissä kuvissa meidän tytöillä oli tehtävänä piirtää kotimme lähiympäristön puita. He halusivat kaikki piirtää koivun joten etsimme vielä kuvan muistutukseksi internetistä ja he alkoivat piirtämään. Tehtävää suorittaessa on oiva mahdollisuus mitä ihanimpiin keskusteluihin lasten kanssa! Kun tehtävä on suoritettu, palataan pelin pariin lunastamaan palkinto maatilalle. Ja taas huomenna on uuden tehtävän aika! Tehtävät ei siis ole mitään pelkkiä mobiilipelijuttuja, vaan tässä on ihanasti yhdistetty tekeminen ja teknologia!

Meille pelin pelaaminen on helppoa, koska Arlan Luonto+ jugurtit ovat olleet osana meidän perheen jääkaappia jo pitkään. Minä ihastuin itse jugurttien mietoihin, ei liian makeisiin makuihin. Ja samalla jugurtit ovat kuitenkin tarpeeksi makeita, että ne maistuvat myös meidän lapsille, hah!

Arlan Luonto+ jugurtit sisältävät vain hedelmien omaa sokeria ja niiden pakkaukset ovat puuperäisiä. Minä vältän usein pienien jugurttipurkkien ostamista kotiin turhan jätteen vuoksi ja koska meillä jugurttia menee paljon. Kuitenkin Arlan Luonto+ jugurttia myydään myös pienissä purkeissa. Purkit ovat kartonkipurkkeja ja näin ollen kierrätettäviä kansia myöden, hyvä Arla! Voin siis hyvillä mielin ostaa myös niitä pieniä purkkeja esimerkiksi töihin evääksi.

Lapsia on aika helppo innostaa hyviin tekoihin erilaisten keinojen avulla, eikö? Nykyaika ja mahtavien yritysten tarjonta tekee sen varsin helpoksi. Kierrätyspelissä parasta on se, että se jatkuu päivästä toiseen erilaisten tehtävien muodossa. Meillä arki poikkeusoloista huolimatta on aika tavallista, mutta moni mietiskelee puuhaa lasten kanssa siellä kotona. Tässä loistava, helppo ja hauska idea saada päiviin sisältöä!

Ja mikä parasta, lapsi oppii tästä samalla niin paljon!

Innostuitko pelistä? NO TIETENKIN! Voit pelaamalla osallistua kilpailuun, jonka palkintoa on 200 euron lahjakortti Papun verkkokauppaan! Kilpailuun voit osallistua jakamalla farminne kuvan missä tahansa somekanavassani ( Blogissa, Instagramissa #kierrätyskamut hästägillä tai lähettämällä sen minulle viestillä siellä!) Mitä enemmän päivätehtäviä suoritatte, niin sitä enemmän maatilalle saa elementtejä! Aikaa osallistua kilpailuun on 7 päivää, tarkemmat säännöt löytyy täältä