Hae
Tehtävänimikkeenä Laura

Kaikesta treenistä huolimatta siinä se roikkuu!

Kaikesta treenistä huolimatta siinä se roikkuu! Jep. Näinhän se on. Treeni ei tuota nahkapussia taida enää koskaan poistaa.

 

En ole koskaan ollut mitenkään ulkonäkökeskeinen ihminen ja näin ollen esimerkiksi painon lisääntymiseni ei saanut koskaan minua liikkeelle. Olin lapsena ja nuorena todella urheilullinen; harrastin futista, yleisurheilua ja ratsastusta. Meidän perheessä liikuttiin paljon ja elettiin terveellisesti. Sitten tuli nuoruus. Tuli pojat ja tuli baarit. Vapaus valita mitä teki ja milloin ja minähän tein terveyden kannalta aika surkeita ratkaisuja läpi vuosien.

 

Ulkonäköni muuttui paljon; ensin lihosin amiksen aikana paljon. Sitten laihduin muutamassa kuukaudessa kymmenen kiloa. Sitten tuli raskaus ja raskauskilot. Kertaa kolme. Viimeisen 10 vuoden aikana painoni on vaihdellut 69 kg- 98 kilon välillä. Ja se näkyy kropassa. Ihme jos ei näkyisi. En taida kuulua siihen porukkaan joiden kropat palautuvat raskaudesta kuin mikään ei olisi koskaan venynytkään. Varsinkin, kun takana on kolme raskautta niin kyllähän ne ovat muuttaneet kehoani. En tiedä miten ihoni palautui ensimmäisestä tai toisesta raskaudesta, niiltä ajoilta ei ole tällaisia kuvia. Ehkä en ollut silloin ihan hyväksynyt kroppani muutoksia tai sitten vain aloitin tämän röllykkärakkauden esiin tuomisen vasta nyt myöhemmin. Oma keho ja sen rakastaminen on tärkeä osa onnea.

 

Pointtini tässä koko kirjotuksessa piti olla se, että jos olisin lähtenyt urheilemaan ulkönäkö syyt edellä, niin olisin luultavasti luovuttanut jo. Nimittäin ei tuo nahkapussi siitä mihinkään katoa, vaikka miten kroppani on kiinteytynyt urheilun aloituksen myötä. Minua ei koskaan ole motivoinut ulkonäkösyyt ja painonpudostus ja hyvä niin. Kolmen raskauden jälkee nahka ei vain nyt enää ole niin kovin kiinteä tuosta vatsanseudulta. Oma keho ja rakkaus sitä kohtaan on hyvä motivaattori liikunnalle. On ihana voida hyvin ja oman kehon huoltaminen liikunnalla ja hyvällä ravinnolla on aika mahtavaa!

 

Eilen ravistin kehoani niin, etä vatsanahkani tuntui lähtevän irti. Niin kovaa se heilui vailla tukea. Nauratti. Siinä se roikkuu. Rakkaudella täytetty ja tyhennetty vatsani. Voin tällä hetkellä fyysisesti paremmin kuin koskaan ennen. Näin aikuisena. Olen onnellinen. Nautin urheuilusta ja rakastan kehoani juuri tälläisena kuin se on. Rakkaus sitä kohtaan on vaatinut aikaa ja lempeitä ajatuksia minultakin, vaikka koen aina olleeni sinut itseni kanssa. Olin minkä kokoinen tahansa. Avainasemassa on ollut myös faktojen hyväksyminen; siinä se roikkuu. Kaikesta treenistä huolimatta. Sen sijaan, että murehtisin miltä vatsani näyttää, niin nautin urheilusta ja sen tuomasta hyvästä olosta. Ei se vatsapussi mihinkään murehtimalla lähde. Eikä edes välttämättä treenammalla.

 

Ja miksipä pitäisi edes lähteä? Onhan se aika ihana. Osa minua, osa elämääni. Se kertoo tarinaa ja elämää. Rakasta itseäsi tänään hitusen enemmän kuin eilen.

 

Näin matala ferritiini on vaikuttanut urheiluun

 Noin kolme kuukautta sitten selvisi – toivottavasti – syy siihen miksi olen kokoajan väsynyt, vaikka miten nukkuisi. Miksi jäädytän, miksi olen jäässä. Miksi en hikoile ja miksi kävelen sumussa ja ikuisessa humalassa. Ferritiinini oli 9,4 kun alarajana pidetään 30 joka sekin on liian alhainen. Instagramista löytyy Ilona Ritola niminen lääkäri, googlettamalla hänen bloginsa. Ja Facebookissa Raudanpuute ryhmä. Nämä ovat olleet kultakaivoksia tiedonjanoisille ferritiini ihmiselle. 


Siitä aika nopeasti asiaa tutkiessani törmäsin tietoon, että osa lääkäreistä ei suosi raskasta liikuntaa ollenkaan ferritiinin ollessa alhainen. Osa taas sanoi, että omaa oloaan ja jaksamistaan kuunnellen. Oma lääkärini taasen ei uskonut koko ferritiini asiaan, että se olisi syy väsymykseen joten valitsin jälkimmäisen. Omaa oloani kuunnellen. Miten matala ferritiini on näkynyt urheilussa vai onko mitenkään?

Pohjustetaan siis vielä sen verran, että minähän tosiaan aloitin säännöllisen saliurheilun viime helmikuussa joten olen koko tämän ajan kärsinyt mitä luultavimmin ferritiinivaivasta. En siis oikeastaan tiedä vielä miltä saliharrastus tuntuu ferritiinin ollessa hyvä, mutta tähtitieteellistä tutkimusta olen tässä jo ehtinyt itseni kanssa suorittaa. Myös luettu tieto on antanut varmuutta näille syy seuras oireille!

Matala ferritiini voi olla syy siihen jos hengästyy helposti tai sykkeet nousevat korkealle pienessäkin rasituksessa. Itse kärsin vaivasta ehkä hieman. Kerron, kun saan ferritiinit nostettua, hah. Minulla siis aika helposti nousee sykkeet sinne +150 korville treenatessa, vaikkei treeni olisi pitkäkestoista tai raskasta. Crostrainerilla 10 minuutin jälkeen syke on helposti siellä 150-175 välillä. Välillä nousee helpommin, välillä ihan ”normaalisti”. En kuitenkaan tiedä onko tämä minulle normaalia vai ferritiinistä johtuvaa joten liikun, kun se ei huonolta tunnu. Syke kuitenkin tasaantuu ja laskee nopeasti ja esimerkiksi kävellessä  ei nouse kovinkaan korkealle joten ehkä nämä ovat minulle niitä normaaleja lukemia. En tosiaan varmaksi sano, kun en tiedä miltä tuntuu liikkua ilman ferrivaivaa.

Sen huomaan, että jalat menee maitohapoille tosi helposti esimerkiksi pyöräillessä,juostessa ja crosstrainerilla. Siihen nähden siis, että näitä kuitenkin teen ainakin pari kertaa viikossa. Vaikka kunto ja jalkalihakset kasvaa, niin tuntuu, että tämä vaiva ei helpota. Tämä on siis lukemani mukaan yleistä matalasta ferritiinistä kärsivillä.

En palaudu aina niin kamalan nopeasti. Tämä on ärsyttävää, koska treenatessa treeni saattaa kulkea ja maistua ja sitten kaksi seuraavaa päivää olo on vähän spagettimainen, vaikka miten hyvin nukkuisi ja lepäisi. 

Välillä huomaan seuraavana päivänä, että treeni oli liian kova. Esimerkiksi maanantaina vedin pitkästä aikaa +20 minuuttia crosstrainerilla niin, että tein minuutin mittaisia HIIT pätkiä. Siihen päälle vielä yläkropantreeni, niin koko seuraava päivä meni sumussa ja ihan järjettömässä väsymyksessä. Olen huomannut, että lihaskuntotreenit eivät tee tätä oloa niin helposti, mutta juoksu ja crosstrainer esimerkiksi tekee jos teen niitä enemmän kuin sen lämmittelyn verran. Eli 10 minuuttia menee, sen jälkeen on helposti liian raskasta. Välillä myös raskaat alakropan treenit kostautuvat seuraavana päivänä. Varsinkin jos yöuni on huonolaatuista tai vähäistä.

Eli summasummarum; vaikuttaa ja ei. Välillä enemmän,  välillä vähemmän. On vaikea verrata, kun en ole päässyt vielä treenaamaan samalla tavalla ilman tätä vaivaa. Osa näillä arvoilla on ollut sängyn pohjalla ja minä jaksan kuitenkin treenata. Ihmiset on niin erilaisia. Osaan tarkkailla hyvin oloani ja jos siltä tuntuu, niin treeni jää välistä. Harvoin se jää, vaihdan vaan sitten kevyempään jos olo on nuutunut. Jo nimittäin pienikin treeni tekee pääkopalla ihmeitä ja auttaa jaksamaan tämän keskellä, kun kuitenkin välillä väsyttää aivan perkeleesti.

Pientä nousua kuitenkin omassa olossa on havaittavissa. En ole enää koko ajan niin jäässä ja tuntuu, että treenatessa jopa olen alkanut hikoilemaan enemmän mitä ennen. 

Mitään hullua neljää kertaa viikossa treeniä en lähtisi vetämään tällä hetkellä. Minulle hyvä tahti on tällä hetkellä tässä väsymyksestä 2-3 kertaa viikossa. Yleensä niin, että 1 alakroppapäivä, 1 yläkroppa ja yksi koko kroppa viikonloppuisin, kun ei ole raskasta työpäivää alla. Tämä on tuntunut aika hyvältä ratkaisulta,  jotta lihakset ehtivät hyvin palautumaan treenistä ja jaksavat vielä töissäkin. Varhaiskasvatuksessa kun sitä vauhtia ja askeleita päivän mittaan riittää!

Tänään ajattelin  jumpata kevyesti kotona alakropan, kun en jaksanut tällä viikolla mennä kuin kerran salille ja viikonlopunkin pidän urheiluvapaana. Kolmen viikon univelat – kop kop – ovat vihdoin takana kolmen hyvän yön jälkeen, mutta pitkä pätkä uniongelmaisena taas veroitti jaksamista ja kropan palautumista.

On tämä aikamoista tasapainoilua työn, kolmen lapsen ja pienten terveysongelmien sekä salilla käymisen kanssa. Mutta omaa oloa kuuntelemalla olen tasapainoillut aika hyvin! Odotan innolla miltä treeni tuntuu, kun veriarvot ovat kohdillaan. Tai lähinnä odotan sitä, että palaudun hieman paremmin, koska intoa treenaamiseen on enemmän mitä kroppa tällä hetkellä jaksaa!